sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Selkakipua ja tulevien toiden sopimista - siina taman "rouvan" sunnuntai ;)


Moneen vuoteen selkakipu ei ole vaivannut, mutta tanaan saan taas karsia siita... Tama sunnuntai kuluu siis vain maatessa - samalla on tosin hyva kayda lapi sadat saapuneet sahkopostit, lukematta jaaneet lehdet seka paivittaa kaikki mahdolliset blogit, Twitterit ja Facebookit. Vaikka sunnuntai onkin se viikon varsinainen lepopaiva, niin tanaan on myos tullut sovittua alustavasti tulevia tyohommia kevaalle, huhtikuulle ja Suomeen. Huhtikuun olen sopinut olevani kokonaan Suomessa ja sen kuun aikana pyrin tekemaan mahdollisimman paljon kaikkea, erityisesti mallintoihin liittyvia duuneja. Niilla kevat starttaa parhaalla mahdollisella tavalla ja olen jo nyt ihan innoissani! Kunhan saan vain taman selan kuntoon ja paasen taas jalkeille ;) Kihlattuni auttaa siina ainakin parhaansa mukaan; levittaa kipuvoidetta selkaani, hieroo about tunnin valein ja jopa hoitaa taman sunnuntain kokkailut... Vihannes-pekonikeittoa, nammmmm... Olen onnekas, kun minulla on hanet - ihana mies.

Tuon viime viikonloppuisen Kentin all inclusive -loman jalkeen on tullut taas muutenkin syotya kevyesti: hedelmia, salaatteja ja kalaruokia. Talla viikolla aikaa on kulunut paljon myos kaupungilla useita eri juttuja ja asioita hoitaessa. Olen mm. hankkinut ensi kuulle synttarilahjat aidilleni ja kuvaillut uutta matskua SeiskaLiven Muotipoliisi -kanavalle... :)




Middlesbroughin keskustaa :)

Eilisilta vierahti rakkaan ja tuttaviemme seurassa klubilla :)

Nyt oikein ihanaa sunnuntain jatkoa teille kaikille, kuullaan taas pian!

Teidan Jasmin xxx

https://twitter.com/JasminMantyla
http://www.seiska.fi/user/profile/Jasmin-M%25C3%25A4ntyl%25C3%25A4
https://www.facebook.com/pages/Jasmin-M%C3%A4ntyl%C3%A4/120020824833314?ref=hl



keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Pa**aa hoitoa Oulussa...



Pakko liittaa myos tanne teille tana iltana Faceen kirjoittamani viesti:

"Oulun kaupunginsairaala = taysin kykenematon hoitamaan potilaitaan! Itse olen taalla Englannissa, mutta toki aidiltani kuulen paivittain, miten mummini sairaalassa (yha) ollessaan voi ja se on jotain uskomatonta. Insuliinit on unohdettu antaa useampana iltana ja tanaan iltalaakkeiden mukana annettiin vahingossa jokin pilleri, josta kukaan ei edes tieda, mika se oli! Mita helvettia, oikeasti??? Kiva yrittaa hoitaa jotain ihmista kuntoon, kun ei edes itse olla kartalla asioista! Uskomatonta ja taysin pa**aa hoitoa, yleensa en edes kirjoita tahan savyyn taalla tai muualla, mutta tuollainen vain pistaa vihaksi ja pahasti!"

Teidan Jasmin xxx

Tv-ohjelmaan (?) ja ihanaa matkailua Etela-Englannissa :)


Muutamat viime paivat ovat vierahtaneet ihanissa lomatunnelmissa Etela-Englannissa Kentin alueella; on koettu Folkestone, Canterbury seka Dover. Mahtavia paikkoja, kokemuksia ja uusia tuttavuuksia! Romanttinen muutaman paivan reissu rakkaan kanssa piristaa aina! :) Tuon reissun teemme ehdottomasti uudestaan, mutta silloinkaan ei mieluusti kovimpana kesasesonkina... Mieluummin kevaalla, syksylla tai talvella, kun joka paikkaan ei tarvitse jonottaa tai odottaa ruuhkan keskella. Kesalla tuollaiset paikat ovat taynna nuorisojoukkoja seka lapsiperheita, joten tallaisena aikana on parempi tutustua paikkoihin - saa olla rauhallisissa tunnelmissa :) Ekat kuvat ovat Folkestonesta, enjoy... ;)





















Seuraavat kuvat upeasta Canterburysta...

















Ja nama alla olevat ovat Doverista...









Nammmmmm, whelks... :)


Niin tosiaan, tuohon otsikkoon liittyen viela... Jalleen tuli pyynto osallistua eraaseen tulevaan tv-projektiin, mutta yhakin no thanks kaikelle tosi-tv:lle. Kyseessa on jokin hengenpelastukseen liittyva ohjelma, luultavasti taas jostain ulkomailta ostettu formaatti, kuten aina... ;) Siihen siis pyydettiin mukaan kilpailijaksi. Kuntoilen ja urheilen itsenaisesti mielellani, mutta en halua "ahkimaan" ja hikoilemaan televisioon. Se ei vain tunnu sopivalta, mutta kiitos silti pyynnosta ;)

Nyt oikein ihanaa keskiviikkoa teille kaikille, kuullaan jalleen pian!
http://www.seiska.fi/user/profile/Jasmin-M%25C3%25A4ntyl%25C3%25A4

Teidan Jasmin xxx


Osallistujat