lauantai 21. toukokuuta 2011

Kuvaterveiset Kreikasta :)


Kreikan lomamme oli jälleen, tänäkin vuonna vallan loistava ja mahtava kokemus! Perinteen mukaisesti olin reissussa äitini ja hänen miehensä kanssa - yhtä aikaa matkalla oli myös meidän yhteinen ystävämme Marika, kuten hän on muinakin vuosina ollut :) Tällä kertaa Rhodoksen ohella vierailimme äitini kanssa kaksin myös Symin saarella, sekä Kosilla - Kosilla emme aiemmin ole käyneetkään ja se oli todella ihastuttava paikka ja uusi kokemus. Sinne kyllä päädyimmekin vahingossa, mutta sanotaan lyhyesti vain näin, että laivamme Dodekanisos Priden kapteenin first officer lahjoitti meille sattumusten seurauksena ilmaisen Symi - Kos - Symi -matkan :) Ystävällinen ihminen, jonka takia saimme tutustua meille kokonaan uuteen saareen!

Symi oli kaunis, kuten ennenkin ja Rhodos oli tuttu, turvallinen ja ihana. Vanhoja ja uusia tuttavuuksia sekä ystäviä tuli tavattua laajalti, liikuttua paljon paikkoja kiertäessä ja nautittua auringosta - siinä ohessa sai nauttia loistavasta ruoasta, kuunnella hyvää kreikkalaista musiikkia ja opetella lisää kreikan kieltä. Ihana viikko siis kaikin puolin!

Rhodoksen vanhassa kaupungissa
Menossa illalliselle Rhodoksella matkamme ensimmäisenä iltana, eli 11.5.2011
Matkalla Rhodokselta Kosille 12.5.2011
Kos on täynnä vastaavanlaisia kauniita rakennuksia
Herkullista kalamaria eli mustekalaa Kosin sataman tavernassa, nam!
Äitini Kosilla
Kosin satamassa odottamassa Dodekanisos Pride -laivaamme, joka vei meidät seuraavaksi Symille :)


Huoneistomme ulkoportailla Symin Hotel Pantheonissa - ihana paikka!
Illalliselle lähdössä Symillä
Hotel Pantheonin kattoterassilta on mahtavat näkymät Symin satamaan
Aamiaisella Hotel Pantheonin kattoterassilla
Äitini Kali Stratan portailla
Näkymä Symin satamaan

Kaunis taverna Symillä


Symin yläkylän khoran kujilla sekä Kali Stratan portailla vastaan tulee usein hevosia ja aaseja :)

Yläkylässä eli khorassa, Symillä 13.5.2011
Symin satamaa
Symi - Rhodos -matkalla saimme ihailla mahtavia maisemia laivamme Dodekanisos Expressin keulassa
Upeita aluksia Rhodoksen satamassa
Äitini, monen vuoden aikainen ystävämme Jorgos ja minä
Rhodoksen kaunista rantaa
Onnellisena Zizissä Rhodoksen vanhassa kaupungissa :)
Näkymä parvekkeeltani

Jokavuotinen hotellimme, Hotel Cactus :)
Ialyssoksessa
Äitini seurassa Sadan palmun aukiolla

Ihanan ystäväni ja Kreikan "mentorini" Katriinan seurassa

Zizissä nauttimassa Dolmades-annosta :)
Kirkko Mandrakin satamassa
Porukkamme Olivessa Andreaksen ja toisen Kreikan "tätini" Despoinan kanssa :)

Tänä vuonna ei ollut niin haikeaa palata takaisin Suomeen, kuin aina ennen - sain nimittäin erittäin mukavaa työtä Rhodoksen saarelta, Ialyssoksesta osaksi aikaa tänä kesänä! Olen nyt siis jonkin aikaa Suomessa ja sitten suuntaan saarelle takaisin, tästä mahdollisuudesta olen jo vuosia haaveillut ja kyllähän tällaisesta tilaisuudesta kuuluu ottaa kiinni. Kesä on onneksi aina lomaa lautakunnan kokouksista ja vastaavista kuntapolitiikan hommista, joten voin nyt harjoitella hetken aikaa asumista myös Kreikassa. Jo pitkään Rhodos on tuntunut toiselta kodilta, mutta nyt se vihdoin on myös sitä :) Onnekseni minulla on sieltä vuosien saatossa tullut useita hyviä ystäviä, joiden puoleen voin aina kääntyä ja nyt sitten voin heitä vapaa-ajallani jälleen käydä tapaamassa.

Kirjoitellaan ja kuullaan taas!



Teidän Jasmin

maanantai 9. toukokuuta 2011

Yassou Kreikka :)













Ylihuomenna, eli keskiviikkona 11.5. pääsen vihdoinkin jälleen Kreikkaan; Rhodokselle ja kauniille Symille! Kyllä tätä lomaa on odotettu ja reissuhan on minun, äitini ja hänen miehensä jokavuotinen perinne. Tälläkin kertaa matkaan suuntaamme kolmestaan, mutta perillä tapaamme niin suomalaisia kuin paikallisiakin ystäviämme. Torstaina menemme heti äitini kanssa Symin saarelle, jossa vierailimme viime vuonna ensimmäistä kertaa - nytkin olemme siellä yön yli ja perjantaina palaamme takaisin Rhodokselle :) Tunnelmiin ja kuviin vien teidät heti Suomeen palattuani täällä blogissani!

Tämä viimeinen viikko ennen tuota em. reissua on mennyt todella hitaasti, mutta odottavan aika on varmaan aina pitkä... Viikonloppuna sain kyllä nauttia ihanien oululaisten ystävieni seurasta ja sunnuntaita tietenkin vietimme äitienpäivä-tunnelmissa. Sunnuntaini alkoi valmistamalla aamupalaa äidilleni ja mummilleni, iltapäivästä laittauduimme porukalla ja kävimme Haukiputaalla konsertissa, jossa kuultiin eri näytelmien ja elokuvien kauniita sävelmiä - oli oikein mahtava kokemus! Upeina solisteina olivat sopraano Päivi Järvenpää ja baritoni Reijo Alatalo.



Äitienpäivänä 8.5.2011 äidin ja mummin seurassa :)

Toivotan teille nyt oikein ihanaa aikaa reiluksi viikoksi - toivottavasti saamme kaikki nauttia auringosta ja lämmöstä :) Ensi viikon lopulla "tavataan" täällä jälleen! Adio!



Teidän Jasmin

tiistai 3. toukokuuta 2011

Ihana toukokuu!


Vappuaattoa tuli vietettyä oikein hyvissä ja hauskoissa tunnelmissa - ensin perinteisellä vuosittaisella piknikillä äitini seurassa, sen jälkeen perheen ja sukulaisten kanssa pihallamme grillatessa ja illaksi siirryin vielä ystäväni luokse kaupungille. Kaupungilla tuli illan mittaan tavattua paljon tuttavia ja oli mukavaa nähdä taas sellaisiakin tyyppejä, joihin en ole muuten pitkiin aikoihin törmännyt :) Tuo minun ja äitini yhteinen vuosittainen vappupiknik on ihan mielenkiintoinen juttu... Vappuna on joka vuosi niin hirveän kylmä, että miltei aina jäädymme kuohuviinin ja piknik-korin kera jonnekin ulos - paikka piknikille vaihtuu joka vuosi ja tänä vappuna löysimme kauniin paikan Oulujoen rannalta. Hauskaa oli kyllä, mutta sen lisäksi oli aivan järkyttävän kylmä... Ensi vuonna tietenkin taas uudestaan, sillä perinteistähän on pidettävä kiinni :)







Pitihän meidän Mauku-kissanikin yrittää ottaa mukaan vapun viettoon ;)

Sain ystävältäni kuvia, jotka on otettu 17.4.2011 Oulussa, Kokoomuksen vaalivalvojaisissa - laitan ne teille tähän alle. Tulosten selvittyä meitä ehdokkaita ei ollut enää montaa paikalla, mutta meidät paikalla olleet kukitettiin, ja sen jälkeen pidimme vielä lyhyet puheet muulle yleisölle. Eihän tuosta kokemuksesta voinut olla muuta, kuin hurjan kiitollinen ja onnellinen! 



Kuvassa kanssani Henri Heikkinen (vasemmalla), piirimme puheenjohtaja Tomi Kaismo (mikrofonin kanssa) ja Outi Ervasti (oikealla)




Sunnuntaina, eli vappupäivänä olin hieman väsynyt lauantai-illan vuoksi, mutta heräsin silti aamulla aikaisin ja rupesin valmistelemaan iltapäivää. Suuntasin klo 13 erään Pohjois-Pohjanmaan Lastenliittomme hallituksen jäsenen kanssa Kokoomuksen piiritoimistolle kasaamaan tavaroita, jotka sitten roudasimme Oulun kauppatorille. Klo 14-16 olimme torilla tapaamassa ihmisiä, jakamassa lapsille ilmapalloja, mehua, keksejä yms., sekä viettämässä kaikkien paikalla olevien kanssa mukavaa vappupäivää.

Useat ihmiset tulivat tutustumaan Lastenliiton toimintaan ja oranssit ilmapallomme levisivät iloisesti Oulun katukuvaan - näkyvyyttä ja tunnettavuutta tässä liitollemme nyt kaivataankin, jotta saamme toiminnan kunnolla käyntiin! Alkukesästä vielä kokoonnumme hallituksemme voimin ja kartoitamme kesätapahtumat, joihin tulemme Oulussa osallistumaan - täältäkin voitte sitten lukea niistä tarkempaa tietoa. Ja ottakaa yhteyttä vaikka minuun, joko sähköpostilla tai puhelimitse, mikäli olette kiinnostuneita olemaan mukana toiminnassamme; uudet jäsenet toivotamme ilolla tervetulleiksi! Alla kuvia Lastenliiton vapusta - päivän aikana paistoi aurinko, tuuli, satoi räntää ja tulipa taivaalta yllättäen rakeitakin... Sinnikkäästi olimme kuitenkin sovitun ajan ulkosalla ja kyllä se sitten palkittiinkin ihania ihmisiä tapaamalla :)







Tämä viikko alkoikin sitten mahtavissa merkeissä - maanantaina heti uutisoitiin Osama bin Ladenin kuolemasta. Tuota uutista on odotettu ja kaivattu vuoden 2001 hirvittävästä syyskuusta lähtien! Tässä tapauksessa tuo ratkaisu oli ainoa oikea ja täysin oikeutettu. Näköjään noita tuon tyylinkin johtajia saadaan pikku hiljaa pois pelistä; ensin Saddam Hussein ja nyt Osama bin Laden.

Olen nyt ensimmäistä kertaa tykännyt Barack Obaman puheista ja teoista, sillä vihdoinkin hän osoitti pystyvänsä todella taistelemaan terrorismia ja bin Ladenin tyylisiä hallitsijoita vastaan. Yhdysvaltojen presidentin tulee olla valmis tuollaisiin päätöksiin ja tekoihin, eikä terrorismia kannattavissa kulttuureissa kasvaneita ihmisiä saada kauniilla sanoilla muuttumaan ja lopettamaan hyökkäyksiään länsimaita kohtaan.

Ihmiset, jotka ovat blogiani pitkään lukeneet, tietävät minun olleen aina republikaanien kannattaja mutta demokraateissa on yksi henkilö, jota olen kuitenkin miltei koko elämäni ihaillut - Hillary Clinton. Ajatukseni ovat kuitenkin muuttuneet paljon positiivisimmiksi Obamaa kohtaan näiden parin päivän aikana. Siitä huolimatta laitan teille tähän alle linkit George W. Bushin lausuntoihin bin Ladenin kohtalosta; hän on tietenkin halunnut tätä kohtaloa Osamalle koko ajan. Parempaa olisi enää ollut vain se, että tämä olisi saatu aikaiseksi jo Bushin presidenttiyden aikana, mutta parempi myöhään, kuin milloinkaan!

http://www.cbsnews.com/8301-503544_162-20058791-503544.html
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/George%20W%20Bush%20kommentoi%20bin%20Ladenin%20kuolemaa/art-1288386219451.html


Teidän Jasmin

Osallistujat