torstai 29. marraskuuta 2012

Todellista joulutunnelmaa :)


Eilen oli mahtavan jouluinen paiva, kun kiersimme katselemassa jouluvaloja ja ihania pienia joulukauppoja, joita taalla Middlesbroughissa on runsaasti. Olen monet joululahjat, -kortit ja -koristeet hankkinut taman reissun aikana, ja tietenkin raahaan ne mukanani Suomeen joulukuun alussa :) Dennikselle ostin hanen elamansa ensimmaisen jouluneuleen - han ei ihan hirveasti innostunut neuleen punaisesta varista tai poron naamasta, joka neuletta koristaa, mutta kylla han siihen viela tottuu ;)

Olen aina rakastanut joulua, mutta nyt odotan sita ihan mielettomasti! Kun palaan Suomeen, laitamme aitini kanssa kaikki koristeet ja jouluvalot esille, joulukuun puolessa valissa saan Denniksen luoksemme Ouluun ja hieman ennen joulua saan taas leipoa ja kokata antaumuksella! Ihana joulukuu :)




Kultani :)



Kaunis!



Iloa, valoa ja joulun odotusta kaikille sinne Suomeenkin! xxx

Teidan Jasmin

tiistai 27. marraskuuta 2012

Yhteinen tulevaisuus, mutta rauhallisesti :)


Parin viime paivan ajan taalla Englannissa on vain satanut ja satanut... Blaah! Toissapaivana, eli sunnuntaina kavimme kuitenkin pienella ostos- ja turistireissulla lahikaupunki Redcarissa; minun ja Denniksen seurana oli myos hanen 15-vuotias tyttarentytar Hayley :) Han on todella kaunis neitokainen, joka tulee taatusti murskaamaan lukemattomia sydamia! Han on myos ihan parasta shoppailuseuraa - loysimme ihania, mutta edullisia vaatteita ja tuotteita Denniksen ihmetellessa vieressa ;)

Em. Hayley on Todella innoissaan siita, etta olen yhdessa hanen isoisansa kanssa :) Han on jo julistanut olevansa morsiusneitoni haissamme, kun (joskus) tulevaisuudessa menemme naimisiin Denniksen kanssa ;) Kun kiersimme lukuisia eri liikkeita ja kauppoja sunnuntaina, Hayley bongaili siina samalla todella kauniita juttuja ja asusteita noihin tuleviin haihimme. Mina yritin hanta hieman toppuutella ja Denniksen valtasi jonkin sortin tuskahiki ;) Rehellisesti sanottuna olemme molemmat varmoja siita, etta haluamme menna naimisiin tulevaisuudessa, mutta nyt nautimme kuitenkin kihloissa olemisesta kaikessa rauhassa.

Kun jossain vaiheessa on haiden aika, haluan ehdottomasti juhlistaa liittoamme niin Englannissa, kuin Suomessakin. Unelmahaani ovat pienimuotoiset ja intiimit; kunhan perheemme ja lahimmat ystavamme ovat paikalla ja kaikki nauttivat olostaan :)




Rakas :)







Uuden lempimekkoni loysin Primarkista :)

Tassa muutamat linkit lempikauppoihini taalla Englannissa - mikali suunnittelette matkaa tanne, muistakaa nuo nimet :) Ihania ja edullisia tavaroita seka vaatteita, joten suosittelen noita todella!


Huomenna eli keskiviikkona kiertelemme ihastelemassa kauniita jouluvaloja, jotka ovat nyt esilla joka puolella kaupunkia - rakastan joulua ja tuolla tavoin sen tunnelmaan paasee kunnolla kiinni!

Lisaa kuulumisia jalleen pian :)

Teidan Jasmin

maanantai 26. marraskuuta 2012

Tehoshoppausta, upea York ja kaunis Middlesbrough!


En osaa enaa sanoin kuvailla, kuinka ihanat nama Englannissa viettamani kolme viikkoa ovat olleet! Tama matkani on ollut yksi ihanimmista ikina; uusia kauniita paikkoja, upeita maisemia, loistotyyppeja, mahtavia vaateliikkeita, ja ennen kaikkea rakkautta. Yorkissa vierailimme viime viikon tiistaina, eli 20.11. - alla olevat kuvat ovat silta reissulta... Yorkiin matkasimme junalla (alle tunnin matka) ja ensiksi suuntasimme suureen rautatiemuseoon, jossa vietimme mielenkiintoiset pari tuntia :) En ole mikaan hirmuinen museoiden ystava, mutta tuolla oikeasti viihdyin, tai ehka kaikki todellakin on aina seurasta kiinni ;) 

Muru :)








Veturit ja junat olivat yllattavan massiivisia - jopa mina 177 cm pitka tyyppi tunsin itseni ihan minikokoiseksi ;)



Museosta suuntasimme kavellen Yorkin vanhaan kaupunkiin, jossa olisi ihana viettaa jossain vaiheessa romanttinen kaupunkiviikonloppu. Kaunis, vanhoja rakennuksia taynna oleva kaupunki, johon on helppo ihastua! Ja ne kaupat!!!
















Talla Yorkin matkalla paasin jalleen joulutunnelmaan! :)






Tuon Yorkin reissun jalkeen olemmekin sitten viettaneet muutamat viime paivat ihan vain taalla Middlesbroughissa kiertaen suuria ostoskeskuksia ja mina olen jaanyt taysin koukkuun paikallisiin vaateliikkeisiin! Primark, New Look ja Matalan ovat uudet suursuosikkini! Upeita, edullisia ja tyylikkaita vaatteita... Mita muuta sita tytto haluaisi..? ;) Olen aina rakastanut myos musiikkia ja elokuvia, joten meinasin reveta riemusta, kun loysin varsinaisen paratiisin... Yksi punta on noin 1,3 euroa ja tuolta liikkeesta sain haluamani 6 cd:ta ja 3 dvd:ta 10 punnan yhteishintaan! Ah! Levyjen, leffojen ja vaatteiden lisaksi olen nyt hankkinut kaikki haluamani jouluostokset, seka kauneudenhoitotuotteet - olenkin pyytanyt, ettei Dennis vie minua enaa yhteenkaan kauppaan, koska tulen siella nakojaan ihan hulluksi! :)


Ihana Middlesbroughin keskusta





Eraalla klubilla olemme viettaneet aina viikonloppuillat ja sinne pukeudutaan aina hieman paremmin, joten uusien mekkojeni hankintaan on ollut todella hyva syy..! Joka viikonloppu siella on eri bandit ja showt, joten siella todella viihtyy :) Monesti menemme sinne isommalla porukalla, johon kuuluvat mm. Denniksen lapset, seka muutamat ystavat - he kaikki ovat ihan loistoseuraa ja ovat ottaneet minut avosylin vastaan :) Tuosta kertoo hyvin myos se, etta viime perjantai-iltana vietimme tyttojen iltaa Denniksen nuorimman tyton (Emman, 27 v.) kanssa. Lahetimme Denniksen kaverinsa kanssa klubille ja jaimme kahdestaan kotiin :) Hankimme herkkuja, viinia ja Dirty Dancing -leffan, josta molemmat todella tykkaamme. Hanesta on tullut tosi hyva ystava minulle, ja han on aarimmaisen onnellinen siita, etta olen kihloissa hanen isansa kanssa. Han nakee sen, etta teemme toisemme onnellisiksi :)

Klubille menossa :)
Lennan takaisin Suomeen 5.12., joten saan nauttia taalla olostani viela runsaan viikon verran. Kaikki Suomesta raahaamani vaatteet ja tavarat jatan tanne, mukaan Suomeen otan vain uudet kamppeeni ja joulutavarani. Takaisin Englantiin tulen kuitenkin jo tammikuun lopulla, joten eipa sita kaikkia vaatteita tuossa ajassa ikina tule kaytettya. Elin ns. kaukosuhteessa myos viimeksi, kun olin kihloissa - mina Oulussa ja suhteen toinen osapuoli Helsingissa. Talla kertaa valimatka on merkittavasti pidempi, kun asumme kahdessa eri maassa, mutta tunnen Denniksen ja taman paikan paljon laheisemmaksi, kuin exani ja Helsingin. Tuo on ollut todella omituista, mutta erittain hienoa huomata! Kun olen taalla ja Denniksen kotona, tunnen oloni kaikin puolin kotoisaksi ja tervetulleeksi :)


Kuullaan ja kirjoitellaan taas pian!

Teidan Jasmin

Osallistujat