torstai 29. marraskuuta 2012

Todellista joulutunnelmaa :)


Eilen oli mahtavan jouluinen paiva, kun kiersimme katselemassa jouluvaloja ja ihania pienia joulukauppoja, joita taalla Middlesbroughissa on runsaasti. Olen monet joululahjat, -kortit ja -koristeet hankkinut taman reissun aikana, ja tietenkin raahaan ne mukanani Suomeen joulukuun alussa :) Dennikselle ostin hanen elamansa ensimmaisen jouluneuleen - han ei ihan hirveasti innostunut neuleen punaisesta varista tai poron naamasta, joka neuletta koristaa, mutta kylla han siihen viela tottuu ;)

Olen aina rakastanut joulua, mutta nyt odotan sita ihan mielettomasti! Kun palaan Suomeen, laitamme aitini kanssa kaikki koristeet ja jouluvalot esille, joulukuun puolessa valissa saan Denniksen luoksemme Ouluun ja hieman ennen joulua saan taas leipoa ja kokata antaumuksella! Ihana joulukuu :)




Kultani :)



Kaunis!



Iloa, valoa ja joulun odotusta kaikille sinne Suomeenkin! xxx

Teidan Jasmin

1 kommentti:

  1. Olipa taas hauska lukea blogiasi,kiitos siitä taas kerran :) Hienoa että matka on sujunut hyvin..kivoja kuvia... ja Dennis saa todellakin olla onnellinen että on saanut tuollaisen naisen kuin sinä.Asun tosiaan itse keski-euroopassa ja voin sanoa että sinunlaisille/näköisille olisi varmasti vientiä täällä päin.Ei tarvitsisi kauaa sinkkuna olla,olisi varaa mistä valita.Olen kuitenkin onnellinen että olet löytänyt jo oman kullan.
    hyvää loppu matkaa
    tyttö-82

    VastaaPoista

Osallistujat