keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Laatuaikaa murun kanssa :)

 
 
Ja tuolla otsikolla tarkoitan nyt pientä kreikkalaista kissaani ;) Kun muutaman päivän päästä suuntaan rakkaani luokse Englantiin, kissani Desmin jää äitini hoitoon kolmeksi viikoksi ja häntä tulee kyllä iso ikävä! Me olemme olleet kesäkuun alusta ihan erottamattomat, joten tuntuu oudolta olla muutama viikko ilman häntä... Kun minulla on Desmin, en muita vauvoja tarvitsekaan ;) Oikeasti.

Maailman suloisin!

Prinsessalla Täytyy olla pinkit ruokakupit ;)


Pihalla tallustelua Mäntylän tyyliin; talvisaappaat ja shortsit ;)



Lumi on jo vallannut meidän pihan ja puutarhan...


Saisinko nyt kuitenkin pitää rusketukseni lumesta ja talvesta huolimatta..? ;)

Järjestän nyt siis kaikki jutut ja asiat täällä siihen kuosiin ennen matkalle lähtöäni, että voin tulla takaisin ns. valmiiseen maailmaan; hommat rullaavat saman tien eteenpäin, kun tulen marraskuun lopussa takaisin Ouluun ja sitten voinkin vain ruveta suunnittelemaan joulua! Jehei! Joulukuuta ja joulua odotan ihan mielettömästi - saan tehdä jouluostoksia rakkaan äitini kanssa, saan Denniksen tänne Ouluun joulukuun puolessa välissä ja koko kuukausi täyttyy ihanista asioista :) Ja mikä parasta, joululahjaostokseni voin tehdä Englannissa; pienissä liikkeissä, sekä suurissa ostoskeskuksissa mm. Newcastlessa, jonka lähellä Dennis asuu :)

Pus pus,
Teidän Jasmin

tiistai 30. lokakuuta 2012

Rauhoitutaanpa kaikki! :)

Rakkaan kanssa :)
 
 
Eilisiin nettilehtijuttuihin perustuen minulle on tullut ihan järjettömät määrät sähköposteja, FB -viestejä ja tekstiviestejä - suurin osa on ollut todella kauniita ja kannustavia, mutta ainahan joukossa on joitain negatiivisempiakin; niitä negatiivisia minulle on vain aika turhaa lähettää, sillä en niistä oikeasti välitä. Kun omaan vankat mielipiteet tietyistä asioista, pidän niistä kiinni, samoin kuin myös tekemistäni päätöksistä.
 
Siksi tuollainen otsikko, sillä tuntuu, että jälleen kerran kaikki ulkopuoliset ihmiset reagoivat minun asioihini paljon suuremmalla voimalla, kuin minä itse. Olen dramaattinen persoona, siksi kyllä reagoin asioihin voimakkaasti, mutta pienen hetken päästä aina rauhoitun :)
 
Tämä seuraava viesti on nyt teille, jotka olette lähettäneet minulle herttaisia ja ihania viestejä: minun elämässäni kaikki on hyvin, ja olen oikein onnellinen; älkää siis huolehtiko, minä pärjään aina. Vastoinkäymisiä sattuu jokaisen elämässä ja niillä on hyvä testata omaa luonteenvahvuutta! Asioista kuuluu aina nähdä myös se positiivinen puoli! Viimeisten kuukausien aikana olen onnellisuuden ohessa tuntenut aivan järjetöntä stressiä - samaan aikaan minun olisi pitänyt olla vaikka kuinka monessa paikassa ja siihen kukaan ei pysty. Nämä kaksi viime päivää olen tuntenut itseni rennommaksi, kuin aikoihin ja se tuntuu todella hyvältä pitkästä aikaa :) Nyt siis vaan nautin elämästäni, omilla ehdoillani ;)
 
Ainoa asia, mikä harmittaa, on tuo sää! Harmaata, tuulista, kylmää ja Todella ärsyttävä lumipyry aamusta asti! Hyi hyi! Toivottavasti ongelmani pysyvät näin pieninä jatkossakin ;)
 
Pusut ja halaukset jälleen kaikille,
Teidän Jasmin


maanantai 29. lokakuuta 2012

Pakkaamista ja treeniä :)


Juuri kun olen saanut kaikki Kreikan kuteeni pyykättyä ja vaatekaappini järjestettyä, niin täytyy aloittaa pakkaaminen Englannin reissua varten... :) Yleensä pakkaan matkalaukkuni jo monta viikkoa ennen matkaa, mutta nythän tässä on aikaa enää muutama päivä. Sunnuntaina suuntaan yöjunalla Helsinkiin ja maanantaina aamulla lennän Tukholman kautta Manchesteriin, jossa Dennis on tietenkin minua vastassa :) On ollut niin hirveä ikävä häntä, etten malta odottaa tapaamistamme!

Heti maanantaina, kun saavun hänen luokseen, suuntaamme hänen tyttärensä talolle. Hänen perheensä on suunnitellut koko illan kestävät juhlat minun/meidän kunniaksemme, ja on mahtavaa, että tapaan heidät kaikki jo viikon kuluttua! Olen todella onnellinen, mutta myös hieman hermostunut... Olen kirjoitellut ja soitellut Denniksen lasten kanssa, mutta nyt tapaan heidät ensimmäistä kertaa... Hui ;)

Luojan kiitos he ovat kaikki aikuisia (27 v., 35 v. ja 37 v.), joten en todellakaan ole mikään "äitipuoli" ;) Sen sijaan voin olla heidän kaverinsa ja ystävänsä, joka on huomattavasti parempi vaihtoehto. Myös Dennikselle olen avoimesti tunnustanut, että mikäli hänen lapsensa olisivat vielä pieniä, olisin joutunut miettimään suhdettamme useampaan otteeseen. Ystävieni lapset ovat suloisia ja ihania, mutta en haluaisi lapsia hoidettavakseni - omia tai muiden... :)

Nyt vielä treeniä tämä viikko, niin olen hyvässä kuosissa, kun saavun Englantiin. Ulkona on niin kylmä, että sisätiloissa urheileminen on minulle se sopiva vaihtoehto. Kuntopyöräily sekä jalka-, käsi- ja vatsatreenit toimivat hienosti, eikä niitä harjoittaessa tarvitse jäätyä pihalla! Hrrrrr... Vihaan talvea, mutta onnekseni Englannissa ei ole läheskään niin kylmä talvella, kuin täällä Lapin alapuolella... Aion tutustua Englannissa ollessani myös joihinkin paikallisiin firmoihin ja yrityksiin, koska mikäli siellä enemmänkin aikaani vietän, haluan hankkia sieltä joitain työhommia itselleni :) Elämä siis hymyilee ja Neiti Mäntylä on jälleen elementissään!


 
 
Pus pus ja halaukset teille!
 
Teidän Jasmin


Parempi mieli ja fiilis :)

Vaali-iltana olin tyytyväinen sentään johonkin - illan tyyliini ;)

Olen aina ollut rehellinen, niin hyvissä kuin huonoissakin asioissa - siitä osoituksena myös tuo viime yön blogipäivitykseni ;) Olin erittäin omituisella tuulella, en vihainen, mutta jotain siihen suuntaan... Tänä aamuna olen kuitenkin jo asialle naureskellut, ja kaikki on tuntunut paremmalta - jos julkisuutta rakastaisin, niin olisin maailman onnellisin huomattuani kaikkien uutisoineen viime yön blogikirjoituksestani :) Muun muassa Iltalehden netissä se on luetuimpana uutisena ja rakastan sitä, miten se uutinen on tehty! Suurimpana lainaus "What ever" blogistani... ;) Ainakin se on erittäin totta, mutta olen tänään sata kertaa paremmalla tuulella, kuin eilisiltana.

En ole ikinä salaillut tunteitani tai ajatuksiani, missään tai mistään asiasta - voin avoimesti myöntää niin onnistumiset, kuin pettymyksetkin. Totean tähän koko vaalihässäkkään enää vain sen, että yhden oven sulkeutuessa toinen aukeaa :)

Tässä alla teille linkit noihin em. uutisiin:

http://www.iltalehti.fi/kuntavaalit/2012102916259999_kr.shtml

http://www.radiocity.fi/uutiset/oulun-seutu/pettynyt_jasmin_mantyla_heitti_hyvastit_vaaleille/32/5917

http://www.hymy.fi/tasta-puhutaan/jasmin-mantyla-musertui-oulussa

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/jasmin-mantyla-viimeiset-vaalini-ikina/610594/

http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194774371474/artikkeli/jasmin+mantyla+ei+ymmarra+miksi+ei+vielakaan+paassyt+valtuustoon.html

Ainakin olen taas "erottunut" joukosta ja kirvoittanut uutisia :) Mukavaa uutta viikkoa teille, kirjoittelen kyllä taas pian lisää!

Teidän Jasmin

Hyvästit vaaleille!


Ehkä tosiaan pitäisi noudattaa sitä sanontaa, että onnellisuus pitäisi aina piilottaa - harmi vain, että olen liian rehellinen ihminen siihen! Näiden sunnuntaisten vaalien tulos allekirjoittaneen kohdalta oli kuitenkin aivan naurettava (joo itsekin sen myönnän) ja nämä taatusti olivat viimeiset vaalini ikinä. Sen sijaan haluankin työskennellä puolueellemme ihan työntekijänä, en minään äänten kalastelijana... On vain hieman omituista, että saan noin 130 ääntä vähemmän, kuin viime kuntavaaleissa vuonna 2008, jotka olivat ensimmäiset vaalini koskaan - niin no, eihän se kokemus tietenkään hyväksi ole... En tajua, miten ihmiset ajattelevat tai miettivät asioita, enkä itse asiassa haluakaan tajuta. Uskon oikeasti siihen, että jos valittaisin aina jostain, kuten niin monet muut, useampien sympatiat olisivat puolellani; harmi vain, kun ei ole mitään valitettavaa ja sitä myötä teillä ei ole mitään äänestettävää; ainakaan täällä suunnassa ;)

Tänään vaalivalvojaisissamme olin kuitenkin (taas) erittäin hyvällä tuulella ja naureskelin vaalien tuloksia useiden ihmisten kanssa - ihmiset haluavat muutosta, mutta silti he äänestävät joka vaaleissa miltei täysin samat naamat valtuustoon... Sillähän sen muutoksen aikaan saa parhaiten, vai mitä..?

What ever, onneksi viikon päästä tämä Neiti Mäntylä on matkalla ihanan kihlattunsa luokse Englantiin; kolmen viikon aikana suuntaamme moniin paikkoihin Englannissa sekä visiitille Skotlantiin :) En malta odottaa!

Kuulumisia jälleen piakkoin ja odotelkaa erästä ensi torstaina ilmestyvää lehteä, jossa kerron vielä tarkemmin siitä, minkä vuoksi tämän vuotinen vaalityö ei niin hirveästi maittanut minulle... Kaikellahan on kuitenkin aina syynsä!

Teidän Jasmin

lauantai 27. lokakuuta 2012

Kunnallisvaalisunnuntai! :)

 
 

Huomenna sunnuntaina, eli 28.10. nähdään, mikä on Suomen suurin kuntavaalipuolue! Jännät ovat paikat jälleen, myös allekirjoittaneelle, vaikka nämä vaalit olenkin rennommalla asenteella ottanut. Kuuden kuukauden työputki Rhodoksella oli todella raskas ja nyt vielä nämä viime päivät olen ollut niin kipeänä, etten tosiaan ole vaalityöstä jaksanut stressata. Kotikaupunkini ihmiset (oululaiset) kyllä tietävät, kuinka paljon olen töitä tehnyt puolueemme eteen viime vuosien aikana ja jos he minut haluavat jonain päivänä valtuustoon, niin se asia on täysin heidän päätettävissään :)

Minun ykköstoiveeni huomiseen vaalipäivään ja -iltaan liittyen on se, että saisimme riittävän hyvän määrän paikkoja valtuustoon/valtuustoihin Kokoomukselle; niin täällä Oulussa, kuin myös valtakunnallisesti.

Oulussa Kokoomuksen vaalivalvojaiset alkavat huomenna klo 19, mutta minä menen paikalle jo klo 18:n aikaan, kun alamme koristelemaan juhlapaikkaamme - on ihana nähdä jälleen tuttuja naamoja ja hyviä kavereita; yhdessä on hyvä myös jännätä illan tuloksia!

Te kaikki, jotka ette ole äänestäneet ennakkoon, käyttäkää äänioikeutenne huomenna! Mikäli olette Uuden Oulun alueella, niin pistäkää minun numeroni, eli 383 mieleenne! Kaikista tärkeintä on kuitenkin se, että jokaiselle löytyisi se itselle sopivin ehdokas, oli hän sitten mistä puolueesta tahansa, mies tai nainen ja mitä tahansa ikäluokkaa. Huomenna teillä on aikaa aamusta (klo 9.00) iltaan (klo 20.00) saakka! :)

Teidän Jasmin

perjantai 26. lokakuuta 2012

Flunssassa tietenkin ;)



Parin päivän ajan olen jälleen kärvistellyt flunssan kourissa - onhan se ihan ymmärrettävää, kun siirtyy +30 asteesta noin nollaan asteeseen! Sen lisäksi Oulussa on sellainen viima ja tuuli aina, että vähemmästäkin vilustuisi... Aamulla kun herää, tuntuu ettei pää käänny mihinkään, mutta kyllähän se olo aina päivän mittaan hieman helpottaa. Tänään aamusta menin kuitenkin Oulun Kahvila Korvaan, koska toissapäivänä tutuilleni niin lupasin ja vein heille myös kotitekoisia leivonnaisia, joista nautittiin jälleen kovasti :)

Olen saanut aivan ihania sähköposteja liittyen kreikkalaiseen kissavauvaani Desminiin :) Ihmiset ovat kirjoitelleet nättejä kommentteja hänestä ja jokin aika sitten sain todella mahtavan sähköpostiviestin eräältä naiselta, joka auttaa mm. juuri rhodoslaisia kissoja saamaan hyvän kodin. Hän kiitteli minua siitä, että tein oikeasti hyvän teon, kun toin Desminin mukanani Suomeen ja silloin sen itsekin selkeämmin tajusin... Kuten monissa muissakin lomakohteissa, myös Rhodoksella on ihan mielettömästi villikissoja, joista suurimmasta osasta ei kunnolla huolehdita. Ei ainakaan turistisesongin päätyttyä. Monilla hotelleilla ja miltei kaikilla paikallisilla on kissoja, eivätkä he leikkauta niitä, joten ne saavat koko ajan lisää pentuja...

Toinen todella inhottava juttu on se, että monet ihmiset muuttavat saarelle huhti- tai toukokuun aikana, ja samalla he hankkivat itselleen kissan tai koiran. He pitävät lemmikistään huolta kesän ja syksyn ajan, mutta hylkäävät sen muuttaessaan pois saarelta loka- tai marraskuussa. Siinä vaiheessa lemmikit ovat jo niin tottuneet asumaan normaalissa kodissa "perheensä" kanssa, etteivät ne enää totu villielämään. Juttelimme asiasta joidenkin paikallisten kanssa, kun olin vielä Rhodoksella ja he sanoivat, että sesongin päätyttyä ja talven alkaessa näitä hylättyä kissoja ja koiria on läjäkaupalla mm. kaatopaikalla, jonne ne vaan "kärrätään" pois tieltä.

Minulle sähköpostia kirjoittanut nainen kyseli, haluaisinko olla auttamassa heitä heidän toiminnassaan, kun he yrittävät etsiä koteja hylätyille ja kodittomille kissoille... Olen pohtinut sitä paljonkin ja mielelläni tekisin jotain yhteistyötä heidän kanssaan jossain vaiheessa. Kaikkien noiden juttujen ja näkemieni asioiden jälkeen en voinut jättää kissaani sinne, vaan tiesin, että tuon hänet mukanani Suomeen, maksoi mitä maksoi. Täällä ja meidän kanssamme tiedän hänen saavan hyvän elämän ja hän voi tästä eteenpäinkin luottaa minuun :)

Hankin lähipäivinä vielä enemmän tietoa heidän toiminnastaan ja kirjoittelen siitä taas tännekin, mikäli joku teistä lukijoistakin aiheesta kiinnostuisi - hyviä ja avuliaita ihmisiä kun ei ole ikinä liikaa!

Teidän Jasmin

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Olipas loistava päivä! :)


Eilen Facebookissani kirjoitin, että menen tänään aamusta Oulun Kahvila Korvaan tapaamaan ihmisiä ja siellähän "minun ihana ryhmäni" jo minua odottikin! Pari tuntia heidän kanssaan kului, kuin siivillä ja he olivat kaikki todella iloisia siitä, että olen palannut Suomeen :) Onnitteluja ja halauksia sain ottaa vastaan yllin kyllin kihlaukseni johdosta, samoin kuin tsemppaavia ja kannustavia sanoja vaaleihin liittyen. Täällä aiemmin tuskastelin sitä, miten jotkut oululaisetkin ovat suhtautuneet (hyviinkin) uutisiini yllättävän negatiivisesti, mutta tänään sain kyllä vahvistuksen sille, että olin enemmän kuin tervetullut takaisin kotikaupunkiini! Juuri tällaisten positiivisten, kannustavien ja hyvien ihmisten takia sitä haluaa/haluaisi tehdä asioita toistenkin eteen ja heidän hyväkseen. Perjantaina aamusta meillä on treffit tämän em. ryhmäni kanssa kahvilassamme - heitä hemmottelen kotitekoisilla leivonnaisilla, joista he ovat aina kovasti tykänneet :) Tämä päivä on toiminut mahtavana piristysruiskeena ja nyt taas jaksaa ihan mitä vaan!

Huomenna pyörähdän Kahvila Korvassa joskus klo 12 aikaan ja illemmalla suuntaamme erään toisen naisehdokkaamme kanssa "kotikäynneille", jolloin tapaamme mahdollisia äänestäjiä jälleen kasvotusten. Tällä kertaa teidän ei tarvitse tulla meidän luoksemme, vaan me tulemme tapaamaan teitä :)

Alla olevan kuvan sain tänään Iriniltä (keskellä), jonka kanssa olimme koko kesän ja syksyn samassa hotellissa töissä Rhodoksella; kuvassa siis Kreikan Charlien Enkelit - Sonia, Irini ja minä ;)


Pikaisiin kuulemisiin jälleen!

Teidän Jasmin

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Kotona Oulussa; onnellisena, mutta Väsyneenä... :)


Palasin torstaina Ouluun ja tämän kuluneen viikonlopun olen ainoastaan levännyt, purkanut matkalaukkujani, järjestänyt vaatteitani, tutustuttanut kreikkalaista kissavauvaani Oulun kotiimme yms. Sää on ollut täällä aivan järkyttävä; sadetta, sumua ja harmautta - ihan tavallista se on Oulussa, mutta on se "hieman" ärsyttänyt Rhodoksen +30 asteen ja auringonpaisteen jälkeen.




Dennis kalastamassa :)

Auringonpalvoja Jasmin; tällainen sää ja +30 vielä lokakuussa... :)

Rakastan rusketustani!

Ihana kotikylämme Kremasti

Bussilla Rhodoksen kaupunkiin :)

Mandrakin satamaa



Onnellinen nainen :)


Rakas :)




Viime hetken shoppailuja :)

Vanhassa kaupungissa

Lempitavernassani Zizissä Denniksen kanssa :)


Viime keskiviikko oli ihan hullu päivä, kun matkustimme kissani Desminin kanssa reissun Rhodos - Ateena - Amsterdam - Helsinki. Matkustimme tuona päivänä klo 05.00 - 23.00, jolloin saavuimme ystäväni luokse Helsinkiin. Koska olin puoli vuotta Kreikassa, ylimääräistä matkatavaraa minulla oli yli 10 kiloa - maksoin niistä kiltisti, koska halusin vain saada kaikki kamani, itseni ja kisuni Suomeen. Osa lennoista oli myöhässä, mutta onneksi ehdimme joka koneeseen ajoissa... Reissaamisen jälkeen olen ollut erittäin ylpeä "äiti"; Desmin ei ole koskaan aiemmin matkustanut, mutta hän oli niin kiltisti kaikki lennot, että olin täysin yllättynyt! Minä olin sata kertaa enemmän paniikissa, kuin Desmin! ;)

Olen ollut väsymyksen vuoksi todella laiska tämän kuluneen viikonlopun, mutta alkuviikosta vierailen kyllä myös vaalikahvilallamme - kunnallisvaalien varsinainen vaalipäivähän on jo ensi sunnuntaina. Itse suuntaan äänestämään ennakkoon nyt alkuviikon aikana, jotta vaalipäivänä sitä velvollisuutta ei enää tarvitse suorittaa :)

Nyt siis vaan kaikin puolin totuttelemaan Suomessa oloon ja eloon, onneksi kahden viikon kuluttua suuntaan Denniksen luokse Englantiin, häntä on nimittäin ihan järjetön ikävä..! Ensimmäisen kerran voin ihan avoimesti myöntää todella kaipaavani jotain miestä - hänen ansiostaan uskallan muutenkin olla avoimempi ihmisenä, kuin ennen. Olen onnellinen siitä, että minulla on hänet, perheeni ja rakkaat ystäväni - kunhan he kuuluvat elämääni, niin kaikki on vallan mainiosti! :)

Desmin äitini kanssa kotona Oulussa :)
Lisää kuulumisia jälleen pian! Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille!

Teidän Jasmin

tiistai 9. lokakuuta 2012

Vielä muutama päivä Kreikan auringon alla! :)

 
 
Kuten otsikkokin jo kertoo, kohta olen jo takaisin Suomessa ja kotikaupungissani Oulussa - ensi viikolla saan jälleen totutella siellä oloon ja eloon... :) Vielä saamme kuitenkin Denniksen kanssa nauttia muutaman päivän auringosta ja helteistä; tänäänkin, eli tiistaina 9.10. täällä Rhodoksella on ollut +28 astetta, ja täysin pilvetön taivas! Suomen viileys tekee tässä vaiheessa jo kuitenkin varmasti ihan hyvääkin, sillä ainainen kuumuus vie energiaa ihan mielettömästi... Huh! Tämä lomasesonki on ollut työn- ja rakkaudentäyteinen; ihanaa aikaa huhtikuun 12. päivä alkaen, jolloin saarelle saavuin. Uskomattoman ihanaa elämää ja unelmaa olen jälleen tämänkin kauden saanut elää, enkä voi olla muuta, kuin kiitollinen kaikesta. Voin taas kerran varata itselleni ISON nenäliinapaketin laukkuuni, kun täältä lähden... Siitä olen satavarma.
 
Ihana tulla takaisin kotiin perheen ja ystävien luokse, sekä tekemään kuntavaalityötä, mutta tulee taas ihan järjetön ikävä tätä paikkaa ja elämää. Kuntavaalien jälkeen (5.11.) suuntaan kihlattuni Denniksen luokse Englantiin - sitä visiittiä odotan todella kovasti!
 
 
Viime kirjoitukseeni liittyen totean teille saman, kuin jo Facebookiinkin kirjoitin; olen pahoillani siitä, jos jotkut ehdokkaamme ovat joutuneet syyttä vastailemaan häiriköintisyytöksiin - kenellekään syyttömälle en ole mitään pahaa halunnut. Sitä vain oikeasti väsyy, kun häiriköinti jatkuu viikkoja, kuukausia ja vuosia saman ihmisen taholta - selvitän asian kokonaisuudessaan, kun olen takaisin Oulussa. Ihana on ollut huomata, että tukea olen saanut tässä(kin) asiassa puolueemme taholta - suuri kiitos siitä!! :)
 
 
Tässä teille vielä hieman kuvaterveisiä täältä Rhodokselta ja kyläelämästämme Kremastin kylässä!
 
 














Kirjoittelen teille jälleen sopivan hetken tullen, mukavaa viikkoa kaikille! Pus pus :)

Teidän Jasmin

Osallistujat