keskiviikko 29. helmikuuta 2012

Treeniä ja hiihtoloman odotusta :)

Minä ja ihana ystäväni Maria <3

Loppuviikosta suuntaan kohti pohjoista, ja siellä haluan nauttia kauniista maisemista, ulkoilusta ja aktiivisesta lomailusta. Lomailua tämä "oleskeluni" on aika lailla kyllä muutenkin siihen 12.4. saakka, kun siirryn työhommien pariin Kreikkaan. Maiseman vaihto (vaikka vain muutamaksi päiväksi) täällä Suomessakin virkistää kyllä kovasti ja odotan tuota tunturiin pääsyä todella paljon. Lumen takia Lappiin ei tänä päivänä kannattaisi suunnata, sillä kotipihallammekin lumeen voisi miltei hukkua... Olen niiiiiiiiin väsynyt tähän talveen, vaikka aurinko on meitä jo viime päivinä muistanutkin. Aurinko tuo heti mielettömästi energiaa elämään ja silloin jaksaa paljon paremmin ja enemmän kaikkea!

Olen tehnyt itselleni hyvän treeniohjelman, jota noudatan kuutena päivänä viikossa; kuntoilen saman verran kuin koko kevään ja kesän sitten Rhodoksellakin - nyt käyn siellä ohjaamiani sarjoja läpi ja aikataulutan kaiken, jotta olen täysin valmiina työhön jo saarelle laskeuduttuani. Nyt aloitan aamuni 30 minuutin tehokkaalla aamujumpalla ja joogalla, jatkan käsivarsien treenaamisella, päivällä teen reippaan kävelylenkin ja iltapäivällä tai illalla vuorossa on aerobic-tunti. Noiden lisäksi treenaan miltei päivittäin niitä tansseja, joita ohjaan myös hotellillamme, joten hiki on pinnassa useaan kertaan päivän mittaan :) Nautin tuosta kuntoilusta ihan suunnattomasti ja se piristää olotilaa aina samantien! Tuon työn aloittaminen Rhodoksella oli elämäni paras päätös oman hyvinvointini ja onnellisuuteni kannalta - kertaakaan en ole katunut, että lähdin sinne viime kesänä ja samoin ajattelen taatusti tulevankin lomasesongin jälkeen :) Ihana elämä!

Olen täällä jo aiemminkin kirjoittanut siitä, kuinka olen vasta viime vuosien aikana alkanut nauttimaan liikkumisesta - aina aiemmin suorastaan vihasin kaikkea kuntoiluun liittyvääkin. Sen lisäksi olin aina sitä mieltä, että aivan sama, kuinka paljon kurveja naisella on, enkä välittänyt siitä, olenko hoikka vai en. Nykyään haluan olla treenatun (EN liian tai miehekkään treenatun tosin) hoikka; silloin voin fyysisesti sekä henkisesti paremmin ja sen lisäksi kaikki vaatteet istuvat huomattavasti paremmin päälleni. Ennen en käyttänyt farkkuja, koska ne eivät todellakaan näyttäneet hyvältä päälläni, enkä ikinä olisi hankkinut todella lyhyitä shortseja tai mekkoja. Nykyään kesäaikana en muuta käytäkään, kuin lyhyitä shortseja ja toppeja tai minimekkoja. Näistä kahdesta alla olevasta kuvasta eron entiseen huomaa ERITTÄIN hyvin...
Ensimmäinen kuva on muutaman vuoden takaa ja toinen kuva on viime viikonlopulta, eli otettu muutama päivä sitten :)



Nuo vanhat kuvat motivoivat aina pitämään kiinni tästä nykyisestä tyylistä, ja hyvä niin!

Huomenna, eli 1.3. uusi presidenttimme Sauli Niinistö astuu virkaansa ja olen siitä aivan käsittämättömän onnellinen! Torstai on nyt todellakin toivoa täynnä, samoin kuin päivät tästä eteenpäinkin :) Sauli on ansainnut tuon mahtavan virkansa, ja Suomi on ansainnut noin hyvän ihmisen presidentikseen - tässä tapauksessa kysyntä ja tarjonta ovat kohdanneet täydellisesti! Hienoa!

Ystäväni vihjailun vuoksi löysin erittäin mielenkiintoisen ja odottamattoman jutun eräästä nettilehdestä ja haluan todella jakaa linkin siihen juttuun tätä kautta myös teille:
Kuten jo totesin, varsin mielenkiintoista ;)

Nyt ajoissa nukkumaan, niin huomenna jaksaa taas herätä aikaisin ja pirteänä uuteen ihanaan päivään :)


Teidän Jasmin

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Puolitoista kuukautta Suomessa ja Adio! Syksyyn asti ;)


No niin kaikki rakkaat - varasin ja maksoin eilen lippuni Rhodoksen saarelle tälle keväälle. Lennän Rhodokselle Ateenan kautta 12.4. ja odotan pääsyä aurinkoon ja rannalle ihan hulluna! Rakastan kotikaupunkiani Oulua (samoin kaikkia ihania läheisiäni täällä), mutta kyllä tuo Kreikka-breikki on aina niin tervetullut, etten voi sitä edes kunnolla käsittää. Monet ovat tyrkyttäneet minulle mielipiteitään Kreikasta ja sen maan rahaongelmista, samalla kun he ovat kyselleet, miten voin mennä "tuollaiseen" paikkaan ja rakastaa sitä niin paljon. Voin suoraan sanoa, että jos minulla on jossakin kaikin puolin hyvä olla, niin en todellakaan anna taloudellisten ongelmien vaikuttaa mielipiteeseeni siitä paikasta tai siellä asuvista ihmisistä. Ne asiat ovat harmillisia koko Euroopan kannalta, ja varsinkin Kreikan ja kreikkalaisten itsensä kannalta; normaalitöissä käyvät kreikkalaiset tässä kovimpaan paikkaan joutuvat, ainakin nyt ensiksi. Onneksi saarilla turismi elää ja kukoistaa, joten siellä nuo em. ongelmat näkyvät vain vähän ja Rhodoksella viihdyn aina - eurojen tai drakmojen kanssa ;)

Maikkarin viihdeuutisista soiteltiin jälleen pari päivää sitten - he kyselivät juurikin tuosta Kreikkaan kesäksi muutostani, sekä syksyisestä kunnallisvaaliehdokkuudestani. Tällä tavoin julkisuudessa mukana olo on mukavaa ja paljon parempaa, kuin vuosien takainen ns. kohujulkisuus. Mielelläni puhun minua kiinnostavista asioista, esim. juuri politiikassa mukana olemisesta ja kokoomuslaisuudestani, mutta kaiken maailman hömppäjutut eivät vain ole enää aikoihin viehättäneet. On hyvä olla aina välillä jossain mukana ja esillä, koska se on tärkeää myös politiikkaan liittyen, mutta liikaa en julkisuudessa enää halua pyöriä. Aikanaan se koukutti ja sain siitä todellakin tarpeekseni - jo tähän mennessä :) On omituista ajatella, että tämän vuoden elokuussa täytän 30 vuotta; tavallaan se tuntuu paljolta, mutta esim. juuri tuohon julkisuuteen liittyen se tuntuu erittäin vähältä. Olen ollut niin nuoresta asti mukana kaikessa, että yli puolet elämästäni minusta on uutisoitu ja kirjoitettu mediassa. Ensimmäisen kerran olin muun muassa Iltalehden kannessa silloin, kun olin 13-vuotias... Hyvänen aika, siitä on miltei 17 vuotta aikaa! :)

Joka tapauksessa olen todella iloinen siitä, miten paljon olen nähnyt ja kokenut. Jo muutaman vuoden ajan minulle on ollut täysin selvää, että haluan rakentaa elämääni Suomessa ollessani Kokoomuksen ja politiikan parissa - siihen tarvitaan vain kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, mutta ainakin teen sitä, mitä sydämeni ja mieleni haluaa eniten. Minulle on aina tärkeää kuunnella itseäni - vain sillä tavoin voin oikeasti olla Onnellinen, isolla Oolla.

Puolet elämästäni on täällä Suomessa ja tarkemmin sanottuna Oulussa em. hommien parissa ja puolet animaattorina ja viihdyttäjänä Rhodoksella. Saan tehdä kahta täysin erilaista asiaa, joita kumpaakin rakastan - se sopii minulle täydellisesti, koska tällä tavoin en todellakaan tule kyllästymään ;)

Seuraava voi kuulostaa hirveältä jeesustelulta, mutta kuulostakoon... Kuten juuri mainitsin, minusta on hyvä, kun olen kokenut näin paljon asioita jo tähän ikään mennessä; niiden kautta olen oppinut ihan mielettömästi ja itselle oikeasti tärkeät asiat ovat korostuneet. Samalla kaikki turhanpäiväinen soopa on jäänyt pois, eikä tarvitse enää haeskella itseään vaikka minkä kohun tai skandaalin kautta. Ihmetellen luen niitä lehtijuttuja, joissa minun ikäiseni liki kolmekymppiset ja vuosia vanhemmatkin soutavat ja huopaavat kuin pahimmat teinit konsanaan... Se on erittäin karua. Ongelmia voi olla kenellä tahansa ja vaikeistakin asioista voi puhua, mutta kun jotkut hakemalla hakevat kohua toisensa perään. Itsekin olen aikanaan ollut sellainen, mutta enimmät sellaiset jutut tein silloin, kun olin 18 - 22 -vuotias. Ihmisen kuuluu aikuistua, saada järki päähän ja rakentaa itselleen hyvä ja onnellinen elämä. Yli-ikäisissä teineissä sen sijaan ei ole mitään hohdokasta tai hienoa.

Nyt jätän nämä jokseenkin syvälliset pohdinnat ja siirryn unten maille - huomenna aamusta taas aikaisin ylös ja aamutreenin pariin :) Aktiivista ja energistä viikon jatkoa kaikille!

Teidän Jasmin

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Järkyttäviä uutisia kaiken hyvän keskelle...

Tänään olen lukenut ja kuunnellut uutisia todella järkyttyneenä siitä, miten hirveitä tekoja ihmiset tekevät ja kuinka väärin heitä rangaistaan. Olen täällä blogissani ennenkin paasannut liian pienien rangaistusten vuoksi, mutta tämä viimeisin uutinen tuo samaisen aiheen jälleen esille. Olette varmasti lukeneet eilen illalla tapahtuneesta ampumisesta täällä Oulussa, eräässä pizzeriassa Kaukovainiolla. Epäilty/ampuja omaa hurjan rikostaustan; hänet on muun muassa tuomittu elinkautiseen taposta kuusi vuotta sitten. Sen jälkeen hän on ehtinyt syyllistyä myös useisiin pahoinpitelyihin ja nytkin hän oli lomalla/vapaalla vankilasta... Tässä eräs linkki em. aiheesta: http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2012/02/1497699/oulun-ampujaksi-epailty-tuomittu-raaasta-kirvessurmasta

Tällaisesta on tultava loppu ja mahdollisimman pian - ihmiset, jotka kykenevät tällaiseen julmuuteen, ansaitsevat viettää lopun elämänsä ns. kiven sisällä. Ei heitä kuulu päästää vapaalle vankiloista, koska he eivät enää ansaitse minkäänlaista vapautta oman elämänsä suhteen. Kyseisellä henkilöllä on nyt kontollaan kahden ihmiselämän lopettaminen, sekä sen lisäksi liuta pahoinpitelyitä - unohtamatta sitä, kuinka eilen tappamisen ohessa hän ampui myös toista henkilöä, joka on hoidettavana sairaalassa.

Kun tänään aamulla kuulin tästä tapauksesta, en tietenkään osannut yhdistää tätä ampujaa tuohon muutama vuosi järkyttäneeseen kirvessurmaan. Joitain vuosia sitten kaveripiiriini kuului muutama henkilö, jotka piiristäni halusin myös äkkiä pois; he tunsivat hyvinkin tämän kirvessurmaan syyllistyneen henkilön ja silloin tämä tyyppi istui vielä tuomiotaan. Kun heidän ystävyytensä ja yhteytensä tähän surmaajaan tuli tietooni, poistuin heidän porukoistaan todella nopeasti takavasemmalle. Kenellekään en pahaa toivo, mutta tällaisille kamaliin tekoihin syyllistyville ja syyllistyneille ihmisille en todellakaan toivo mitään positiivista tai hyvää. Heitä kohtaan ei kuulu tuntea sympatiaa tai sääliä; jos edes satutat toista ihmistä, olet kovan tuomion siitä ansainnut. Siinä suora ja rehellinen mielipiteeni.

Aiheesta toiseen ja paljon aurinkoisempaan!


Tämä Mäntylän neiti on jälleen jatkanut kreikan kielen opiskelua. Nyt kun kreikan aakkoset ovat jo jääneet hyvin mieleen, niin opiskelu sujuu paljon nopeammin ja kyllä sitä tänä kesänä osaa paikallisten kanssa jutella taas muutamia asioita viime vuotta enemmän :) Olen viime päivien aikana ollut paljon yhteydessä Kreikan tiimipomoni kanssa ja päädyimme siihen lopputulokseen, että muutan Rhodokselle 12.4. paikkeilla - etsin itselleni vain sopivat lennot ja siellä asuntoni minua sitten jo odottaakin. Hoidamme minulle nyt ensin (kuten viime vuonnakin) vain menolipun ja varailen sieltä sitten jossakin vaiheessa paluulipun Suomeen. Tulen takaisin Ouluun elokuun lopussa tai syyskuun alussa; katsotaan siellä sitten, kumpi sopii paremmin.

Monet englantilaiset, jotka olivat hotelleillamme lomalla viime kesänä/syksynä, ovat kirjoitelleet minulle nyt viime viikkojen aikana ja varmistelleet, että olenhan siellä tänäkin vuonna töissä :) Useat samat henkilöt ovat tulossa samaiseen paikkaan tänäkin vuonna ja he odottavat tapaamistamme sekä lomaansa kovasti - itsekin rupean taas pikku hiljaa olemaan sinne muutostani ihan innoissani ja täpinöissä! IHANAA! :)
Olen nyt myös aina aamutreenini jälkeen treenannut tiimimme klubitansseja sekä niitä tansseja, joita opetamme hotellien lapsivieraille päivittäin - musiikit halusin mukaani viime syksynä, jotta pystyn palauttamaan kaiken kirkkaasti mieleeni ennen saarelle paluutani.

Oikein ihanaa ja energistä alkavaa viikkoa teille kaikille, yritetään pysyä positiivisina ja nähdä kauneutta rumienkin asioiden keskellä :)


Teidän Jasmin

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Rentoutumista, nautiskelua sekä treenaamista :)


Viikko sitten jäin vapaalle Niinistön kahvilan sulkeuduttua, mutta tämäkin viikko on mennyt melko nopeasti. Tärkeimpinä asioina ovat olleet nyt nukkuminen, ystävien tapaaminen sekä urheileminen. Olen aloittanut jälleen päivittäisen treenin, ja sitä jatkan tästä eteenpäinkin. Heti kun aamulla herään, poljen 10 km kuntopyörälläni, jonka jälkeen vuorossa on aina käsivarsi- ja vatsalihastreeni - päivä alkaa hyvin tuolla tavoin ja olo on energinen heti aamusta :) Ruokavaliossani vilisevät enimmäkseen salaatit ja keitot, sekä kaikenlaiset kasvikset lihan ja kalan ohessa. Ei yhäkään perunaa, pastaa, vaaleaa leipää tai riisiä minulle; niistä kaikista sain jo vuosia sitten tarpeekseni (jo ennen kuin karppauksesta tuli muoti-ilmiö). Minä ainakin olen voinut hurjasti paremmin ja laihtunut todella kovasti tuon ruokavaliomuutokseni jälkeen - kannatan tuota siis täysillä!

Kuntoilua lisään nyt jälleen myös sen vuoksi, että keväällä Kreikkaan suunnatessani olen jo parhaassa mahdollisessa kunnossa. Silloin jaksan taas ohjata liikuntaa ja toimia tanssijana hotellillamme kuutena päivänä viikossa usean kuukauden ajan :)

Tällä viikolla olen saanut sovittua myös mukavia keikkahommia tänne Oulun alueelle, kuluvalle alkuvuodelle. No, minähän nautin ja olen tyytyväinen aina kun saan tutustua uusiin ihmisiin, olla aktiivinen ja tehdä työtä ihmisten keskellä!

Tulevalle lauantaille olemme jälleen suunnitelleet toimintaa Pohjois-Pohjanmaan Lastenliiton hallituksen porukalla - järjestämme mukavan koko perheen laskiaistapahtuman Oulun Heinäpäässä, jossa on luvassa/tarjolla mm. pulkanlaskua, makkaranpaistoa ja mehutarjoilua.

Toivottavasti muistitte eilen, eli ystävänpäivänä ainakin niitä lähimpiä ystäviänne ja rakkaitanne - ilman heitä elämä olisi paljon kurjempaa ja synkempää. Itselleni omat läheiseni ovat tärkeitä joka ainoana päivänä, mutta ystävänpäivänä sitä haluaa vielä korostaa. Läheisiä ystäviä minulla on vain muutama, mutta heille voinkin sitten todella puhua kaikesta ja heihin voin aina luottaa. Itse olen lojaali, avoin ja rehellinen heille, joista välitän ja joita rakastan; siksi odotan täysin samaa kohtelua myös heiltä. Olen onnekas läheisteni takia, ja olen kiitollinen heistä aina :)

Kirjoittelen teille kuulumisia jälleen loppuviikosta ja tunnelmia lauantailta välitän heti sunnuntaina :)

Mukavaa viikon jatkoa teille ja kuulemisiin!

Teidän Jasmin

tiistai 7. helmikuuta 2012

Sauli Niinistö - Suomen uusi upea Presidentti! Kuuden vuoden odotus palkittiin vihdoin :)


Sunnuntaina tapahtui se, mitä toivoin jo kuusi vuotta sitten; Sauli Niinistö valittiin Suomen uudeksi Presidentiksi! Tämä on niin mahtava asia, etten ole vieläkään sitä täysin käsittänyt. Viime presidentinvaaleissa tehty vaalityö, ja nyt kaksi kulunutta kuukautta töissä Oulun Cafe Niinistössä - tuo viime sunnuntaina saavutettu vaalivoitto toimii parhaana mahdollisena palkintona kaikesta tehdystä työstä. Nyt on onnellinen olo, mutta myös hieman väsynyt ja tyhjä olo... Viimeisen reilun kolmen viikon aikana olen viettänyt yhden vapaapäivän, mutta joka hetkeä olen rakastanut - huomenna keskiviikkona 8.2. luovun haikein mielin ihanasta Cafestamme, joka suljetaan klo 12. Eilen ma tarjosimme oululaisille Niinistön tiimiläisille, sekä kannustajille täytekakkukahveja aamusta alkaen ja tänäänkin olin kahvilaa emännöimässä aamusta iltapäivään. Miltei kaikki vaalien alla tapaamani ihmiset ovat käyneet kiittelemässä ja onnittelemassa, sekä tietenkin riemuitsemassa mahtavasta voitostamme! Tämä on todella hienoa aikaa, josta haluan ja aion nauttia täysillä :)

3.2. eli viime perjantaina vietimme Sauli-juhlaa Oulun Tietomaassa, joka oli koko perheen tapahtuma. Ohjelmaan kuului puheita, tilannekatsauksia, musiikkiesityksiä ja elokuvanäytös - itse toimin kyseisen tapahtuman juontajana. Kaikki sujui oikein mainiosti ja Kokoomuksen varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Sampsa Katajakin piipahti paikalla moikkaamassa meitä ja kertomassa vaalitunnelmista.

Juontajana 3.2. järjestetyssä Sauli-juhlassa :)

5.2. eli vaalisunnuntaina olin jälleen koko päivän (klo 8-21) töissä vaalilautakunnassa ja sen jälkeen suuntasin välittömästi Teatteri Rioon, Niinistön Oulussa järjestettyihin vaalivalvojaisiin. Paikalla oli puolueemme väkeä, sekä Niinistön muita kannattajia ja ilta oli tietenkin paras pitkiin aikoihin :) Sain juhlia Saulin voittoa ihanien ystävien seurassa - sehän oli kaikki, mitä toivoin ja halusin. Alla olevat kuvat ovat em. valvojaisista.





Eilen maanantaina Sanomalehti Kalevan kuvaaja poikkesi vielä Cafe Niinistössämme katsastamassa, olemmeko vielä paikalla ja siitä aiheesta oli tehty seuraavanlaista juttua:
http://www.kaleva.fi/uutiset/presidentinvaalit/kampanjatyo-jatkuu-viela-viikon-verran/928245

Tänään äitini tuli töistä päästyään vierailulle Cafeeseen ja koska huomenna 8.2. on hänen syntymäpäivänsä, pyysin paikalle joitain ihania tuttavia häntä moikkaamaan. Aamulla ennen töihin menoani marssin Stockmannille ja kävin hakemassa todella suloisen kakun äidilleni, joka tuli hänelle täytenä yllätyksenä - vielä suurempana yllätyksenä tuli kyllä tosin eräiden herrojen hänelle tuoma suuri kukkapuketti :) Äiti oli iloinen tuosta kaikesta ja sehän ilahdutti minua vielä enemmän; tänään(kin) oli siis hyvä päivä.

Ystäväni Jomppe auttoi äitiä kakun leikkaamisessa herrasmiehen tavoin :)


Kuluneet kaksi kuukautta ovat sisältäneet tunteikkaita, lämpimiä, hauskoja ja ikimuistoisia hetkiä - kiitos jokaiselle, joka matkallamme on ollut mukana! Nämä vaalit on nyt käyty, mutta yhteinen matkamme jatkuu tästä vain eteenpäin. Vaikka nyt tulevana keväänä lähden jälleen Rhodokselle töihin ja olen siellä muutaman kuukauden, palaan Suomeen takaisin pari kuukautta ennen lokakuun lopussa pidettäviä kunnallisvaaleja. Noihin vaaleihin olen suunnannut jo katseeni sekä ajatukseni, joten yhtä mahtavia hetkiä on luvassa tulevaisuudessakin - toivon sydämestäni, että sama ihana tiimi on silloinkin mukanani :) Kiitos teille kaikille.




Ystäviä kahvilalla :)

"Joulupukin" ja Pahvi-Saulini kanssa - ihan parasta seuraa!


Cafe Niinistön edustalla Oulussa


Teidän Jasmin

Osallistujat