maanantai 29. syyskuuta 2008

Kuukausi vaaleihin


Muutama päivä sitten saimme ehdokasnumeromme ja minun numeroni on 93. Joten oululaiset - painakaa tuo numero mieleenne :)

Anteeksi, kun en ole ehtinyt blogiani viikkoon käydä kirjoittamassa. Loppuviikon olin reissussa Luostolla ja näinpä jo ensilumenkin siellä. Oli kyllä pieni järkytys nähdä lunta maassa, kun avasin mökin verhot 26.9. Toki se päivän aikana suli pois, mutta täytyihän sitä hetki kauhistella. Luostolla vietettiinkin nyt tämän syksyn viimeistä kunnon ruskaviikonloppua.

Viime viikon maanantaina (tasan viikko takaperin siis) Jyrki Katainen oli vierailemassa Oulussa. Paikallinen kokoomusväki jalkautui samalla Rotuaarille, jossa useat ihmiset kävivät meitä tapaamassa. Suhtautuminen puolueeseemme yleisesti ottaen on ollut todella positiivista ja innostunutta. Tuollaiset vierailut ja yhteiset tempaukset ovat tärkeitä - ne kohottavat aina mieltä ja yhteishenkeä, sekä tsemppaavat ihmisiä vaalityöhön.

Useat ovat kyselleet, mitä asioita itse pidän kunnallispolitiikassa tärkeinä. Minulle henkilökohtaisella tasolla tärkeimpiä ovat vanhustenhoitoon, ympäristöön ja kulttuuriin liittyvät asiat, sekä tulevaisuuden projektina näkisin kaupunkimme kehittämisen matkailullisissa tarkoituksissa. Oulu on mahtava kesäkaupunki ja meillä on kaikki mahdollisuudet haalia tänne suuntaan enemmän matkailijoita, kun vain panostamme asiaan. Mitä ei tapahdu vain suunnittelemalla, vaan tavoitteiden eteen täytyy tehdä työtä.

Omien teemojen ja itselle tärkeiden asioiden lisäksi meistä jokaisen kuuluu kuitenkin kuunnella ihmisiä laajemmalti. Valtuutettujen kautta muillakin ihmisillä on mahdollisuus saada heidän äänensä kuuluville ja siinä heitä kuuluu auttaa. Sen vuoksi puhumista tärkeämpää onkin monesti kuunteleminen ja sitä haluan tehdä. Ei tuollaisiin tehtäviin haeta omien asioiden vuoksi, vaan sinne mennään hoitamaan asioita kaupunkilaisten puolesta. Mielestäni jokaisen ehdokkaan tulisi havaita ajoissa tuo fakta ja opetella sitä jo tässä vaalien alla.

Kuten jo täällä olen aiemminkin kirjoittanut, Ouluun on jälleen avattu Kahvila Korva. Itse olen sieltä muutamia aamuvuorojakin varannut, jotka kulkevat nimellä "Jasminin aamukahvit". Muun muassa tulevana torstaina 2.10. olen paikalla klo 9.00 - 11.00, joten toivotan lämpimästi kaikki aamuvirkut paikalle. Keskustassa asuville loistava vaihtoehto aamuun - teette samalla pienen ulkoilulenkin, eikä teidän tarvitse itse keittää aamukahvia kotona, suuntaatte vain osoitteeseen Kauppurienkatu 4 :)

Tällä viikolla lupaan olla reippaampi blogini kirjoittamisen kanssa! Kiitokset sinulle, joka olit kirjoittanut mieltä lämmittävät terveiset vieraskirjaani nimimerkillä "ihastunut"! Piristit todella päivääni.

Teidän Jasmin

lauantai 20. syyskuuta 2008

Vinkkiä teille


Suosittelen lämpimästi ainakin kaikille oululaisille tutustumista seuraavaan linkkiin:


Tutkikaa sivustoa rauhassa ja allekirjoittakaa vetoomus, mikäli jaatte meidän visiomme oulunseudusta vuonna 2020. Sivustolla on mukavalla tavalla kerrottu meille kaikille tärkeistä asioista ja tavoitteista, joten tutustuminen kannattaa ehdottomasti.

Teidän Jasmin


Vaalitöitä ja messuilua


Tänään lauantaina eli 20.9. klo 11.00 Ouluun osoitteeseen Kauppurienkatu 4 avataan Kokoomuksen Kahvila Korva. Itse menen aamupäivästä SLO:n hommiin Rakenna–Sisusta–Asu – messuille Ouluhalliin, mutta heti sen jälkeen suuntaan kahvilaamme. Siellä tulen muutenkin ”päivystämään” tänä yli kuukauden aikana ennen vaaleja – aina vaan kun on muista hommista vapaata. Kahvila Korva on aiemmistakin vaaleista tuttu paikka ja siellä tapaa kaupunkilaisia kivassa paikassa ja mukavassa ilmapiirissä. Kahvilassa kävijät ovat myönteisiä puolueemme suhteen ja aidosti kiinnostuneita kaupungin asioista. Sen lisäksi he todella haluavat tutustua ehdokkaisiin, ja mikäpä siihen olisikaan parempi paikka.

Maanantaina vietämme jälleen Kokoomuksen tuuletustuntia, jossa mukana on myös Jyrki Katainen. Hänet voikin silloin tavata Rotuaarilla, puolen päivän aikoihin. Minua sieltä ei ainakaan pystyisi mikään pitämään poissa ;)

Noin viikko sitten Sanomalehti Kaleva oli tehnyt juttua alueemme ehdokkaista, jotka käyttävät Facebookia netissä. Jotkut ovat liittyneet sinne vain ehdokkuutensa vuoksi, mutta onhan niitä toki muitakin syitä. Itse olen siellä ”sivuani” pitänyt miltei vuoden ja tärkeimpänä syynä siihen minulla ovat muualla asuvat ystäväni ja sukulaiseni. Useimmat ystävistäni asuvat Oulun lisäksi Turussa ja muualla Etelä-Suomessa, serkkuni ja muut sukulaiseni isäni puolelta taas Kanadassa, joten tuo on kätevä ja edullinen väylä vaihtaa kuulumisia heidän kanssaan. Puhelinlaskuni ovat aina muutenkin isot, joten tuolla tavoin ne eivät kasva vielä entisestään... Kuulumisten lisäksi Facebookin kautta voi helposti vaihtaa vaikkapa kuvia.

Kunnallisvaalien alla olen tosin lisännyt sinne erillisen sivuston, johon tutut ja tuntemattomat voivat liittyä tukemaan minua vaaleissa (tuolla en tarkoita nyt mitään rahallista tukea). Joillakin on tuntunut olevan jokseenkin negatiivinen kuva tuolla mainostamisesta, mutta mielestäni tuo on oikein hyvä kanava tutustua ehdokkaisiin. Sen lisäksi ihmiset voivat laittaa meille kysymyksiä tai antaa jotain palautetta tuon palvelun kautta.

Tämän päivän lisäksi olen messutöissä myös huomenna, joten tervetuloa sinne kovasti teille kaikille, jotka tarvitsette apua rakentamiseen tai sisustamiseen. Kahvitarjoilua ja poliittista keskustelua onkin sitten luvassa Kahvila Korvassa aina vaaleihin saakka (26.10.), joten tervetuloa sinnekin!
Teidän Jasmin

lauantai 13. syyskuuta 2008

Varhaisiän dementia on iskenyt :)


Otsikko viittaa ehdottomasti tämän viikonlopun Ilta-Sanomien tekemään juttuun julkkisehdokkaista kunnallisvaaleissa. Itse olen itse asiassa aika tyytyväinen haastatteluun muuten, paitsi kun kysyttiin Suomen työministeriä... Totaalinen blackout kohtasi minut. Viime vuoden eduskuntavaaleista lähtien olen tiennyt kyllä miltei kaikki ministerit ja puolueiden johtohahmot, varsinkin juuri hallituspuolueiden. Tiesin, että sellaista salkkua meillä Kokoomuksessa ei ole, ja luettelin kaikki mieleeni tulevat ministerit.

En tajua, kuinka olen voinut unohtaa Tarja Cronbergin - no, ainakaan enää ikinä en unohda. Toisaalta on ehkä ollut yksi "hiljaisimmista" ministereistä tämän kauden aikana, eikä ole asiauutisissakaan esillä ollut paljoa. Kauhistunut olin unohduksestani sen vuoksi, että viime eduskuntavaalien jälkeen olin järkyttynyt siitä, että hän ei päässyt läpi vaaleissa, vaikka oli puolueensa eli Vihreiden puheenjohtaja ja iloitsin siitä, että hän sai ministeripaikan kuitenkin itselleen. Näköjään olen vain enemmän perehtynyt oman puolueemme ihmisiin ja asioihin, senhän tässäkin huomasi.

Ilta-Sanomien jutussa olin yllättynyt siitä, että kukaan muu kuin minä meistä kuudesta haastatellusta ei tiennyt oman kunnanvaltuustonsa puheenjohtajaa... Valtuustoonhan me tässä kuitenkin olemme pyrkimässä, joten tuo on ainakin minusta aika tärkeä asia tietää. Tärkeämpiä tässä vaiheessa muutenkin ovat nuo kuntapuolen asiat, kuin valtakunnalliseen politiikkaan liittyvät. Mutta kuten olen aiemminkin todennut - kantapään kautta asiat oppii tehokkaimmin.

Tuollaisissa jutuissa onkin hyvä olla mukana (vaikka sitten pikku mokailun uhalla), koska niiden kautta rupeaa aina kiinnittämään huomiota asioihin laajemmalla tähtäimellä.

Muutenkin viikko on sujunut varsin mukavasti sopiessa tulevista työkeikoista- ja asioista. Mukavia hommia on tiedossa, joten on muutakin odotettavaa kuin nuo vaalit ;) Vaikkakin ne tietysti ovat ihan ykkösasiana tällä hetkellä.

Nyt tosiaan olemme saaneet myös Oulun päässä kaikki sata puolueemme ehdokasta vahvistettua ja tämän viikon kokouksessamme kävimme meille kaikille tärkeitä asioita läpi. Jälleen kerran oli mahtavaa huomata, kuinka ihanassa yhteishengessä kampanjaa ja vaalityötä haluamme tehdä. Hyvällä mielellä ja meiningillä sitä saakin paljon enemmän aikaiseksi kuin muuten.

Oikein kivaa viikonlopun jatkoa teille kaikille, palataan asiaan ensi viikolla!

Teidän Jasmin

tiistai 9. syyskuuta 2008

Syysflunssaa pukkaa

Sairastun aina heti, kun ilma muuttuu viileämmäksi - taas on tukkoinen olo ja kurkkuun sattuu. Sen lisäksi viime viikonloppuna tuli pelattua sulkapalloa sellaisella innolla, että nyt on täytynyt kääriä ranne siteeseen... Eli minulla menee mainiosti :) Muuten täällä päin meneekin hyvin, kun unohtaa nuo fyysiset ongelmat.

Viime viikon torstaina tosiaan kävin Teatteri Rion avajaisissa ja oli kyllä kaikin puolin onnistunut ilta. Avajaisten ohjelma oli suunniteltu hyvin ja ihmiset vaikuttivat vallan tyytyväisiltä kyseiseen paikkaan ja iltaan. Esiintymässä olivat muun muassa loistavat Martti Suosalo ja Mika Nuojua, sekä Mustana niminen orkesteri, joka edustaa alallaan Oulun parhaimmistoa. Lämpimästi suosittelen kyseiseen teatteriin tutustumista kaikille oululaisille ja mikseipä muillekin.

Sunnuntaina menimme perheen kanssa tämän vuoden viimeiselle piknikille - onneksi sattui olemaan vielä kaunis ja aurinkoinen päiväkin.

Huomenna illalla menen erääseen puolueemme ehdokkaille tarkoitettuun tilaisuuteen ja tämän viikon aikana täytyy muutenkin ruveta jalkautumaan ihmisten ilmoille kampanjani tiimoilta. Kyllä siinä tohinassa pikku flunssakin unohtuu!

Tuossa noin kuukausi sitten eräs henkilö mietti vieraskirjassani, miltä mahdankaan näyttää ilman meikkiä. Lupasin silloin laittaa tänne jossain vaiheessa meikittömiä kuvia ja koska olen lupaukseni mittainen, niin tässäpä pari sellaista kuvaa. Kuvat on otettu Etelä-Suomen reissullani, tarkemmin sanottuna Lohjalla. Toisessa otoksessa taistelen kuohuviinin kanssa ja toisessa halaan omaa kuvaani, eli varsin järkevää materiaalia... Joka tapauksessa, lupauksista täytyy pitää kiinni.





Palataanpa asiaan jälleen myöhemmin viikolla!

Teidän Jasmin

torstai 4. syyskuuta 2008

Tiukkapipoisuutta ilmassa

En voi sietää tätä kylmyyttä ja harmautta, jonka tämä vuodenaika on mukanaan tuonut... Kaipaan lämpöä ja aurinkoa!

Sisällä ollessa ja hytisten on ollut ainakin aikaa tutustua viime aikojen puheenaiheisiin - niitä tutkiessani olen huomannut muuttuneeni varsinaiseksi tiukkapipoksi. Tämän vuoden Big Brother -ohjelma muun muassa ei kyllä minua koukuta sitä katsomaan. Muutaman jakson olen jotenkuten katsonut ja mitä siitä lehdistä olen lukenut, en voi kun ihmetellä. Ovatko nämä tyypit nyt olleet siellä pari viikkoa ja nyt on jo ns. kaikki näytetty. Mielestäni BB -idea alun perin oli aika mainio, mutta menevätkö ihmiset sinne nykyään vain ryyppäämään, juhlimaan ja hakemaan uusia sänkykumppaneita..? Ohjelmahan kestää noin kolme kuukautta, joten kai tuona aikana asukkaat voisivat kehittää talossa jotain muutakin tekemistä. Niin sitä ainakin luulisi... Ensimmäistä kautta en katsonut jaksoakaan, mutta nyt pari viime kautta tuli ohjelmaa seurattua aika tiiviisti. Tosin tänä vuonna en ole asukkaista löytänyt minua ihmisenä kiinnostavaa henkilöäkään, kuten Mira oli toissa vuonna ja Kadi viime kaudella. No, nytpä on iltaisin aikaa tehdä muutakin, kuin tuijottaa televisiota.

Positiivista on kuitenkin (tavallaan) ollut huomata, että on niitä vieläkin tiukkapipoisempia ihmisiä kuin minä. Tällä tarkoitan joitain puheita liittyen kokoomusnuorten julkaisemaan kalenteriin. Ihmiset puhuvat siitä eroottisena kalenterina ja vaikka millaisin nimikkein. Kuvat ovat samalla asteella, kuin monissa muotilehdissä, eivätkä ne ole edes niin "rohkeita". On myös kyselty, syökö tämä kyseinen kalenteri puolueemme uskottavuutta. Miten ihmeessä nuo kuvat voisivat vaikuttaa kalenterissa mukana olevienkaan pätevyyteen, saati muuhun puolueeseen. Eikä kalenteri ole edes osa heidän vaalikampanjaansa, se on vain keino tienata rahaa nuorien ehdokkaiden vaalikassaan. Kyllä politiikassa mukana olevien henkilöiden kuuluu saada näyttää myös ikäisiltään - ei heidän tarvitse pukeutua ainoastaan jakkupukuun ja poolokauluspaitaan, samalla kun hiukset ovat tiukalla nutturalla. Elämme sentään 2000 - luvulla.

Piristystä tämän harmauden keskelle tuo sentään tämä torstainen ilta. Menen tänään Teatteri Rion virallisiin avajaisiin, jossa vieraat saavat nauttia laadukkaasta näyttämötaiteesta ja musiikista. Tunnelmia sieltä kerron seuraavassa blogissani :)

Mukavaa loppuviikkoa kaikille!

Teidän Jasmin

PS. Kiitokset sinulle Tarmo vieraskirjaani jättämästäsi viestistä. Vaalien alla voimaa saa varsinkin oikeanlaisesta asenteesta ja läheisten tuesta. Niiden avulla jaksaa vaikka mitä.

Osallistujat