Kuulen tuttujeni ja kavereideni kautta varsin hyvin asioista ja mielipiteistä, mitä te jotkut ihmiset minusta jaatte eteenpäin. Tavallaan se on täysin normaalia ottaen huomioon sen faktan, kuinka kauan minusta on mediassa kirjoitettu ja tekemisistäni uutisoitu, mutta rajansa kaikella. Minulla se ärsyyntymisen raja kulkee siinä, kun toiset luulevat tuntevan sinut paremmin kuin sinä itse.
Kirjoitin täällä blogissani jo aiemmin siitä, kuinka pinnallisesti useat uuteen suhteeseeni suhtautuvat, mutta jälleen kertaalleen ihmiset kuulemma ovat tulleet siihen tulokseen, että uuden suhteeni taustalla on pakko olla joku ns. isäkompleksi..? Okei olen kasvanut äitini ja isoäitini kanssa, mutta pienestä pitäen olen tuntenut myös isäni, sekä sukuni hänen puoleltaan, samoin kuin äitini mies eli isäpuoleni on kuulunut elämääni siitä lähtien, kun olin 13-vuotias. Kiitos kovasti, mutta en tarvitse kolmatta isää elämääni. Mikäli kokisin miesystäväni olevan jonkinlainen isähahmo minulle, en todellakaan haluaisi olla normaalissa intiimissä seurustelusuhteessa hänen kanssaan... Kyllä jotkut ihmiset ajattelevat varsin sairaalla tavalla - onneksi en kuulu heidän joukkoonsa.
Isähahmon lisäksi en tarvitse mitään elättäjää elämääni; kaikki ostokseni ja shoppailuni kustannan ihan itse kuukausittaisella palkallani - ihan vielä alleviivattuna, että en ole millään huvittelu- tai lomamatkalla täällä Rhodoksella, vaan töissä kuutena päivänä viikossa. Ja koska asunto, ruoat ja juomat kuuluvat sopimukseeni, niin palkasta jää vielä mukavasti säästöönkin :)
Yrittäkää pikku hiljaa ymmärtää sellainen tärkeä asia, että rakastumiseen tai rakkauteen ei tarvitse etsiä tai löytää mitään erikoisia syitä - niiden taustalle riittävät toisen ihmisen luonne, sopivanlainen huumorintaju ja yhteinen kemia. Jotkut asiat vaan voivat olla ihanan yksinkertaisesti selitettävissä, eikä niitä tarvitse tehdä monimutkaisiksi. :)
Teidän Jasmin
