perjantai 23. syyskuuta 2011

Mietteita ja paatoksia tulevan suhteen :)



Vapaa-ajallani taalla Rhodoksella on ollut hyva pohtia, mihin haluan paaosin tulevaisuudessa keskittya ja mita haluan karsia pois. Kun noin kuukauden kuluttua palaan Suomeen, hoidan tietenkin jalleen kaikki luottamustehtavani kuntapolitiikassa ja vastaavissa, ja niissa olen taysilla mukana ensi vuoden huhtikuun puoleen valiin asti. Taman syksyn ja ajan, minka Kreikassa olen ollut, varajaseneni on niita tehtavia hoitanut. Kuten politiikkaa seuraavat tietavat, ensi vuonna edessa ovat jalleen kunnallisvaalit ja aiemmin olen vakaasti ajatellut ja sanonut olevani mukana niissa. Nyt olen siina tilanteessa, etta en voi olla niissa ehdokkaana, koska olen ensi vuonnakin lokakuun loppuun asti toissa Rhodoksella.

Olen todella punninnut asioita ja niiden tarkeysjarjestysta mielessani ja tuo on ainoa oikea ratkaisu minulle. En halua olla vain nimena mukana missaan, vaan jos olen ehdokkaana missa tahansa, haluan todella tehda asioita ehdokkuuteni eteen ja panostaa siihen. Kaikki, jotka minut tuntevat ja jotka tata blogiani ovat lukeneet, tietavat Kreikassa olemisen ja asumisen olleen unelmani jo vuosien ajan - nyt kun minulla on mahdollisuus olla taalla vuosittain vahintaan puolen vuoden ajan, en halua siita luopua. Talven aikana pyrin myos kunnolla opettelemaan kreikan kielen, ja silloinhan pystyisin olemaan taalla jossain vaiheessa pidempaankin; turistikauden loputtua Rhodoksella on nimittain ainoastaan paikallisia ihmisia ja silloin taalla ei englannilla parjaa, jos haluaa toita tehda.

Kokoomukseen tulen kuulumaan aina, silla aidosti rakastan puoluettamme, mutta monet muut asiat taman paivan politiikassa Suomessa hiertavat mieltani. Olen ylpea ja iloinen siita, etta Katainen on paaministerimme ja toivon Niiniston todella olevan seuraava presidenttimme. Perussuomalaisten kannatusta en voi yhakaan ymmartaa, samoin kuin sita, etta Urpilainen on valtiovarainministerina, Vayrynen ehka keskustan tuleva presidenttiehdokas, vain muutamia asioita mainitakseni... Persujen suuri kannatus kertoo paljolti siita, miten monet suomalaiset eivat ole, eivatka halua olla kansainvalisia ja suvaitsevaisia muualta tulevia kohtaan - se ajatustapa on todella kaukana omastani ja tuntuu hirvealta.

Aika lailla kuukauden paivat saan viela nauttia taalla olostani ja tehda naita toita, joita todella olen oppinut rakastamaan. Kuntoilusta on tullut tyoni ja tarkea osa jokaista paivaani - aikamoinen muutos aiempaan elamaani ;) Tamakin todistaa vain sen, etta jos ei ole valmis kokeilemaan uusia asioita, ei tieda, mista voi jaada paitsi ja luopumalla jostain voi saada jotain paljon parempaa.





Ihana Rosie :)

Miss Solemar, Victoria :)

Hotel Solemarin tyontekijan, Irinin kanssa menossa viettamaan tyttojen iltaa ;)


Ohjaamassa aerobicia





Ihanan kreikkalaisen perheen kanssa, edessa oleva isa on Ateenassa pappina :)

Ohjaamassa aerobicia

Naihin kuviin ja tunnelmiin on hyva lopettaa talla kertaa :)

Teidan Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat