perjantai 18. kesäkuuta 2010

Terveiset Kreikan lomalta :)



Tarkoitukseni oli kirjoitella teille jo tuossa viime viikon alkupuolella, kun olin palannut takaisin Suomeen ja Ouluun - jotenkin se vai jäi kaiken kiireen keskellä. Hyvä, että sain purettua matkalaukun loma-asuistani, kun aloitinkin jo pakkaamaan uudestaan Kokoomuksen puoluekokous-reissua varten. Siitä reissusta teen tänne erillisen kirjoituksen, joten mennään aihe kerrallaan :)

Viikko Kreikassa on aivan liian lyhyt aika, mutta joka vuosi olen näköjään liian typerä tajuamaan sen matkaa varatessani ;) Lensimme Oulusta Rhodokselle suoraan siis sunnuntaina 30.5. ja perillä olimme jo iltapäivällä. Maanantaina 1.6. aamusta suuntasimme heti laivasatamaan ja Symille menevään alukseen. Laiva oli suhteellisen iso ja perille saapuessamme näkymä rehellisesti sanottuna henkeä salpaavan kaunis. Symin kauneutta ei pysty riittävästi sanoin kuvaamaan! Saarella tosiaan asuu vain reilut 2000 paikallista ja siellä on mm. vain 3 taksia. Rakennustarvikkeita ja vastaavia kuljetetaan hevosten ja aasien selässä, koska saarella ei pääse paljoa autolla liikkumaan - kaikki talot ja huvilat sijaitsevat rinteissä ja portaiden varsilla. Symillä tulee näin ollen harrastettua koko ajan hyötyliikuntaa - siinä kuumuudessa se voi tosin olla "aika" uuvuttavaa... Symille kannattaa suunnata ainoastaan alkukesästä tai joskus syyskuun paikkeilla/jälkeen - heinä- ja elokuussa lämpötila kohoaa 50 asteeseen, joten se saattaa olla meille matkailijoille n. 20 astetta liikaa... :)

Olin netin kautta varannut meille pari huonetta (vain 5 huonetta sisältävästä) entisestä huvilasta ja asutimme omalla porukallamme koko huvilan vuorokauden ajan. Olimme siis ainoat asukkaat ja henkilökuntaan kuuluvan albanialaisen nuoren naisen näimme ainoastaan kaksi kertaa - ensimmäisen kerran, kun hän toi avaimemme ja toisen kerran, kun hän tuli valmistamaan aamiaisen terassillemme. Kuvista näette, millaisesta paikasta kirjoitan...


Symin satamaa


"Hotellimme", Hotel Pantheon

Näkymä parvekkeeltamme :)

Näköala terassiltamme, ei lainkaan hassumpi... :)

Äidin kanssa aamiaista odottamassa hotellimme terassilla

Sydämestä jäi suuri palanen Symille, mutta kaipausta lieventää edes hieman se, että ensi vuonna menemme sinne uudestaan. Rhodokselta sinne on niin helppo kulkea, ettei tätä paikkaa voi jättää väliin :)

Symillä vuorokauden oltuamme siirryimme takaisin Rhodokselle ja siellä viihdyimme loppuviikon. Tapasin kaikki ihanat paikalliset tuttavani, sekä tutustuin taas myös uusiin ihaniin ihmisiin. Reissusta saatte ensi viikolla tietoa pienen jutun ja erittäin kesäisten kuvien muodossa, joten Rhodoksen osalta laitan teille tänne nyt tekstin sijaan muutamia matkakuvia :) Enjoy!


Jokakesäinen "kotini" Hotel Cactus, eka hotelli saaren kärjessä...

Lumoava näköala huoneeni parvekkeelta Rhodoksella

Hedelmäkori hotellinjohtajalta ja neilikoita eräältä kreikkalaisherralta :)

Rannalle...

Kreikkalaiset ystäväni Nikos ja Yannis


Minä, äitini, äitini kihlattu sekä monen vuoden aikainen ystäväni Nisa Soraya


Huomenna teille onkin sitten luvassa kirjoitus koskien reissuani viime viikonlopun Kokoomuksen puoluekokoukseen Jyväskylään, sekä sen jälkeen Turkuun :)

Huomiseen siis!

Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat