keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Mahtava alkuvuosi 2012


Oikein ihanaa ensimmäisen kierroksen vaaliviikkoa teille kaikille - sunnuntaina vihdoin näemme, miten suomalaiset ovat äänestäneet! Tällä viikolla olen ollut jälleen joka päivä Cafe Niinistössä töissä, kuten olen vielä myös torstain ja perjantain. Lauantaina osallistumme Pohjois-Pohjanmaan Lastenliiton hallituksemme porukalla Ouluhallissa järjestettävään lastentapahtumaan; olemme siellä paikalla klo 13 - 16 ja sunnuntaina istun koko päivän vaalilautakunnassa. Illalla, kun äänet olemme laskeneet, kiirehdin Sauli Niinistön Oulussa järjestettäviin vaalivalvojaisiin Vanhalle Paloasemalle. Sinnekin kaikki ovat tervetulleita, joten pistäkää tuo mieleenne ja tulkaa viettämään kanssamme mukavaa iltaa! Tilaisuus alkaa klo 19 ja jatkuu pitkälle iltaan/yöhön :)

Pistän tähän oheen jälleen kuvia vaalikopiltamme Oulun Rotuaarilta (kävelykadultamme), sekä kahvilaltamme - niistäkin voi huomata hyvin sen, kuinka hyvällä ja hauskalla fiiliksellä tätä vaalityötä voikaan tehdä, kun siihen oikein suhtautuu. Tosissaan tätä tehdään, mutta myös huumoria tulee löytyä!


Kahvilavastaavana minä, koppivastaavana Eeva ja mahtavissa turkiksissa "Joulupukki" :)

Tähän turkkiin rakastuin! Tahtoo tuollaisen!!

Myös uudet tuttavuudet halusivat yhteiskuviin :)

Hommissa Cafe Niinistössä - kaupungin ihanin kahvila!

Iloinen Niinistön tiimiläinen!




Nämä kaksi kuukautta vaalityön parissa tulevat jäämään jälleen ikuisesti mieleen ja kuten aina kovan vaalityön jälkeen - mieli tulee olemaan haikea vaalien jälkeen. Tällaisesta hommasta on aina vaikea irrottautua, mutta onneksi syksyn lopulla pääsee taas ahkeroimaan kunnallisvaalien alla. Olen saanut itselleni erittäin mielenkiintoisia ja fiksuja "mentoreita", joiden kanssa saamme rakennettua hienon kampanjan allekirjoittaneelle syksyn 2012 kunnallisvaaleja varten. Päätin myös sen, että tulen Kreikasta takaisin Suomeen jo syyskuun aikana, että ehdin puurtamaan kunnallisvaalien parissa - lomasesonki Rhodoksella loppuu lokakuun lopulla ja minun piti tänäkin vuonna palata sieltä vasta tuolloin viime vuoden tapaan, mutta politiikassa mukana oleminen on minulle tärkeä asia myös pitkällä tähtäimellä, joten en halua jättäytyä siitä sivuun hetkeksikään.

Näiden presidentinvaalien alla olen saanut myös niin runsasta kannustusta oman poliittisen tulevaisuuteni suhteen oululaisilta, että olen löytänyt myös äärettömän paljon uutta intoa tähän kaikkeen! Olen saanut lukemattomia ihmisiä tulevaan tiimiini ja he todella haluavat tehdä vaalityötä eteeni tulevaisuudessa - näin vahvaa tukea en ole kertaakaan aiemmin saanut, en edes viime eduskuntavaalien alla.

Eräs henkilö oli kirjoittanut vieraskirjaani politiikkaan ja Kokoomukseen liittyen, mutta ei niin hirveän positiiviseen sävyyn. Hän ihmetteli sitä, miten palvon tiettyjä poliitikkoja ja miten keskityn aina kirjoittamaan tästä aiheesta. Niin no... Olen ihminen, joka haluaa tehdä työtä arvostamiensa ihmisten ja asioiden parissa, haen rohkeasti mukaan minua kiinnostavaan toimintaan, teen työtä päämäärieni eteen, en luovuta minulle tärkeissä asioissa Ikinä, haluan nähdä suht. läheltä, miten kunnioittamani ihmiset toimivat, enkä pelkää sanoa positiivisia asioita toisista. Palvonta on täysin eri asia, kuin kunnioitus ja arvostus; palvonta on sairasta, mutta kunnioitus ja arvostus ovat erittäin hyviä asioita, joita jokainen myös tietyllä tavalla kaipaa elämäänsä. Minä en kunnioittaisi itseäni, jos en kykenisi kunnioittamaan myös toisia. Esikuvia minulla on muutamia ja he ovat tuttuja politiikasta - äärimmäisen onnellinen olen siitä, että olen saanut tavata heidät kaikki myös kasvotusten. Mahtavia poliitikkoja, ja samalla mahtavia ihmisiä joita arvostan, mutta en suinkaan palvo ;)

Aina sanotaan myös, että jos olet onnellinen ja tyytyväinen, pidä se tieto itselläsi. Onnestaan ei saisi puhua muiden ihmisten takia. En ole koskaan käsittänyt tuota ajatustapaa ja koska olen rehellinen voin sydämestäni todeta, että olen onnellinen koska elämässäni on valtavan ihania ihmisiä ja mielenkiintoisia tehtäviä. Tämä alkuvuosi on tuonut elämääni paljon iloa ja uutta intoa, samanlaisen menon jatkuminen ja Niinistön valinta uudeksi Presidentiksi vain kruunaisi kaiken! :)


Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat