tiistai 9. huhtikuuta 2013

SeiskaLive avattu, jossa esim. JulkkisLiveä a la Jasmin! :)


Nyt kaikki tutustumaan uuteen ja viihdyttävään SeiskaLiveen seuraavan linkin takaa:
http://www.seiska.fi/

Allekirjoittanut on siellä JulkkisLiven puolella bloggarina, joten kuvia ja videoita sinne lisäilen samaan tyyliin kuin kirjoittelen tätä omaa blogianikin - positiivisella asenteella, uusia juttuja esitellen, omasta elämästäni kertoillen ja eniten odotan sitä, kun pääsen tekemään sinne juttuja Englannista! Dennis palaa Britteihin nyt tämän kuun lopussa ja itse suuntaan sinne miltei heti hänen jälkeensä, eli toukokuun alussa :) Minä kannan siis myös tuon kansainvälisen korteni kekoon, ja juttuni eivät todellakaan tule olemaan pelkästään täältä Suomesta ;) I'm so excited :)

Rakkaani kanssa 8.4.2013 :)

Eilinen treffi-ilta kultani kanssa sujui hyvin ja kaikki meni hienosti, kuten meillä on tapana! Ihan sama missä olemme ja mitä teemme, kaikki on hyvin, kunhan olemme yhdessä :)

Tänään on ollut ns. kotitoimistopäivä, mutta huomenna esittelen Dennikselle Oulun historiaa... Museokierros on siis luvassa ja kuten olen täällä aiemminkin kirjoittanut, hänen kanssaan nautin jopa museoissa käymisestä - kumpaakin kiinnostaa kyllä käydä niissä, mutta emme jämähdä sinne tuntikausiksi ;) Eräs exäni olisi vaikka jäänyt asumaan museoihin, koska hänen piti tutkia joka ikinen niissä sijaitseva tavara 200-prosenttisella mielenkiinnolla... Toki kiinnostunut saa olla, mutta kaikkea ei tarvitse vetää överiksi ja näytellä fiksumpaa kuin mitä oikeasti on.

Museokierroksen jälkeen haluan hakea kaupungilta tuoretta kalaa ja hyviä juustoja torstai-iltaa varten, jolloin kokkaan meille romanttisen illallisen - perjantaina suuntaan nimittäin jälleen heti aamusta junalla kohti Turkua. Siellä olen mallinhommissa (taas) koko viikonlopun ja takaisin Ouluun palaan sunnuntai-iltana... Maanantaina rakkaani hemmottelu jatkuu, sillä silloin juhlistamme 11 yhteistä kuukauttamme :) Love love love!

Oikein kivaa tiistain jatkoa teille kaikille, kuullaan varmaankin jälleen huomenna!

Teidän Jasmin xxx


7 kommenttia:

  1. Todellakin tutustun tuohon liveen ja hei, sä oot Suomen upein kaunotar!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä homma, niin kannattaakin - sieltä löytää kätevästi uusimmat viihdemaailman uutiset sekä sieltä JulkkisLive -osiostamme pääsee seuraamaan useiden julkisuudesta tuttujen touhuja ja kuulumisia; mukana siellä on lisäkseni esim. Pia Lamberg (Pakarinen), Sauli Koskinen sekä Niko Nousiainen :)

      Muotipoliisi -osiota suosittelen myös todella paljon, itsekin sinne olen tehnyt/teen videoita; pääosin muotiin liittyviä uutisia Briteistä. Sellaisesta nautin :)

      Kiitos myös kauniista sanoistasi! <3

      Jasmin xxx

      Poista
  2. Jasmin asutko nyt siis Suomessa vai Englannissa? Kun olet Englannissa niin teetkö siellä jotain töitä vai teetkö niitä vain Suomessa ollessa? Kivaa kevättä sinulle ja kullallesi!

    Terhi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Terhi!

      Puoliksi kummassakin maassa - vielä toistaiseksi :) Suomessa ollessani teen mallinhommia, juontokeikkoja, pr-töitä tms. ja molemmissa maissa tietenkin teen SeiskaLiven JulkkisLiveä.

      Tuosta em. olin innoissani etukäteenkin juuri sen vuoksi, että sitä voin tehdä missä tahansa - onni on myös se, etten asu pelkästään Suomessa, koska nyt saan omasta osiostani todella paljon mielenkiintoisemman ja monipuolisemman :)

      Oikein mahtavaa kevättä myös sinulle! <3

      Jasmin xxx

      Poista
  3. Heippa Jasmin. Olen niin onnellinen sun puolestasi. Terveisiä miehellesi. Olen onnellinen teidän puolestanne. Itsekin olen niin onnellinen, kun saimme ihana asunnon viimein ja meilläkin alkaa ihana elämä, toivottavasti. Jasmin, rakas, olen niin onnellinen sun puolestasi <3. t. Heli

    VastaaPoista
  4. Ei tuohon seiskaliveen kukaan täyspäinen tutustu. Kyllä seiska jaksaa ottaa irti kaikista "kuuluisuuksista" mitä vaan saa. Myötähäpeää tunnen!

    VastaaPoista

Osallistujat