sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Muksaa sunnuntaita! :)


Päivät ja viikot kuluvat nykyään liiankin nopeasti, mutta niin kai se menee aina, kun on hauskaa :)

Pari päivää sitten saimme jälleen Oulussakin nauttia auringosta, joten suuntasimme mieheni kanssa kaupungille ja kauniiseen Pikisaareen. Pikisaari on yksi suosikkipaikoistani, mutta siitäkään ei pysty nauttimaan muuten kuin kesällä - talvella kun kaikki näyttää täysin samalta; lumiselta ja jäiseltä.

Saavuimme Ouluun about pari viikkoa sitten Denniksen kanssa ja onnekseni olen saanut esitellä hänelle nyt todella erilaista kaupunkia kuin aiemmin hänen täällä vieraillessaan! Hän viihtyy täällä mainiosti ja suhtautuu kaikkeen positiivisesti :) Välillä vitsailemmekin, että hän viihtyy paremmin täällä ja minä Englannissa ;) Toki osa siitä on vielä uutuudenviehätystä, mutta mikäli kesät olisivat Suomessa tulevaisuudessakin tämän kesän kaltaisia, unelmatilanne olisi asua talvet Englannissa ja kesät täällä... Hmmmm, tätäkin vaihtoehtoa olemme kyllä jo tosissamme pohtineet.

Oikealla teatteri ja vasemmalla torinrantaa, Oulussa on kaunista kesällä!

Menossa Pikisaareen, yey!

Oulussa sijaitsevassa Sokeri-Jussissa on yksi kaupungin parhaista menuista :)


Rakkautta :)


Pikisaaresta avautuu ihana maisema :)

Pikisaari on ehdottomasti seuraava piknik-kohteemme ;)

Oulussa sijaitseva Seiska-baari, joka oli pakko kuvata sen mainion nimen takia - en ole aiemmin nähnyt tätä, enkä ole siellä vieläkään käynyt, mutta tämä on pakko testata joskus! ;)

Yleensä syömme rakkaani kanssa varsin terveellisesti ja kevyestikin, mutta kyllä sitä pitää välillä toista hemmotellakin! Useimpina päivinä kokkailen melko perusruokaa, mutta parina päivänä viikossa haluan panostaa kokkailuun useammankin tunnin kerrallaan. Pilkon, kuutioin ja viipaloin, leivon itse tarvitsemani taikinat alusta alkaen, maustan, maistelen ja tarvittaessa maustan lisää - pöytään en laita ruokaa, johon en ole täysin tyytyväinen :)


Kesäkurpitsa-moussakaa valmistamassa :)

Ja valmis Todella herkullinen moussaka; kreikkalainen ruoka, johon ihastuin jo vuosia sitten Kreikassa. Vaikka itse sanonkin, olen erittäin hyvä kokkaamaan kreikkalaista ruokaa. Nam!

Kahta erilaista pizzaa rakkaani toivomusten mukaan kuukausipäivämme kunniaksi 13.6.2013; tämä kokki tekee nämä aina itse taikinasta lähtien :)

Tänään on varmaankin luvassa jonkin verran pihatöitä ja siinä ohessa suunnittelen meille "ohjelman" tulevalle viikolle - mitä tapahtuu, missä tapahtuu ja milloin tapahtuu ;)

Ai niin, minähän kirjoitin teille täällä jo jossain vaiheessa, että Englannissa ollessani teen aina myös videoita/raportteja SeiskaLiven Muotipoliisi -osioon... Nyt sinne on ilmestynyt pari uutta ja lisää tietenkin pukkaa taas lähiaikoina! Laitan teille suorat linkit niihin tähän alle, samoin kuin tuon oman JulkkisLiveni linkin, jonka kautta näette aina kaikki postaukseni :)

http://www.seiska.fi/Muotipoliisi/Jasmin-Mantyla-Pinkki-on-kesan-kuumin-muotivari/1006678
http://www.seiska.fi/Muotipoliisi/Jasmin-Mantyla-esittelee-Englannin-second-hand-taivaat/1006825

http://www.seiska.fi/user/profile/Jasmin-M%25C3%25A4ntyl%25C3%25A4

Kuullaan ja kirjoitellaan jälleen! Pus :)

Teidän Jasmin xxx


13 kommenttia:

  1. Suomen upein ja positiivisin naisjulkkis! Olet ilo silmälle, ei ihme et sinun mieskin näyttää aina noin onnelliselta. Olisin mielellään sen tilalla,,,,,,,,,,,,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onneksemme olemme löytäneet toisemme, sillä teemme toisemme onnellisiksi <3

      Jasmin xxx

      Poista
  2. Uteliaisuuteni heräsi... Teetkö moussakan munakoisosta? Haluaisitko jakaa reseptin? Olen hulluna kreikkalaisiin ruokiin :) terkuin: Minna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus teen munakoisosta, joskus kesäkurpitsasta - kumpikin toimii hyvin :)
      Laitan reseptin uutena postauksena, kun sinne se "sopii" paremmin ;)

      Jasmin xxx

      Poista
  3. Olisi todella ihana saada tuo resepti. Söin tuota samaa Rodoksella ja se oli niin hyvää. Kiitos Jasmin jo etukäteen. Heli.

    Niin ja kiitos taas kivoista kuulumisista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Heli :)

      Pistän uutena postauksena tuon reseptin, niin voit testailla sitä kotonakin! :)

      Jasmin xxx

      Poista
  4. Ihanaa ruokaa!! :) olet niin reipas ja ihana ja ystävällinen ihminen :) !! :) tekisi mieli syödä noita kaikkia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ja kiitos :) Parhaani yritän, aina. Mukavaa kesän jatkoa sinulle!

      Jasmin xxx

      Poista
  5. Vaatimattomuus kaunistaa

    VastaaPoista
  6. Mahtavan syvällistä jutustelua, kadehdin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus saa ihan vapaasti harrastaa kepeääkin jutustelua, kaikkea kun ei tarvitse ottaa ylivakavasti! ;)

      Jasmin xxx

      Poista
  7. Hei Jasmin :) Luen blogiasi mielenkiinnolla, sillä meillä tuntuu olevan aika saman lainen elämäntilanne. Muutin viime viikolla Lontooseen asuakseni yhdessä rakkaani kanssa. Vihdoin voi hengähtää, ei tarvitse matkata tukka putkella lentokentälle joka kolmas viikko, ja voi nauttia yhdessäolosta miettimättä milloin se taas loppuu. Olisi kivaa vaihtaa ajatuksia kanssasi yksityisesti, jos kiinnostaa etkä ole liian kiireinen. Kaikkea hyvää sulle ja Dennikselle! t. K

    VastaaPoista

Osallistujat