tiistai 18. joulukuuta 2012

Dennis luonamme Oulussa! :)

Isäpuoleni Riston ja Denniksen seurassa 17.12.2012 :)

Kihlattuni Dennis saapui Ouluun sunnuntai-iltana, eli 16.12. ja eilinen maanantai oli ihanin päivä pitkiin aikoihin. Esittelimme Dennikselle kotikaupunkiani Oulua yhdessä äitini ja isäpuoleni kanssa... Kiersimme miltei kaikki tutut paikat ja valitsimme niiden joukosta sellaiset, joihin haluamme mennä tutustumaan kunnolla jonain toisena päivänä. Kyllähän meillä on kauniita paikkoja Oulussa, mutta täällä asuvana niitä ei varmaan vaan osaa arvostaa siinä mittakaavassa, kuin pitäisi... Muutenkin jonkun "vieraan" kanssa kulkiessa ja toiselle paikkoja esitellessä sitä tuntee itsensäkin turistiksi ;)

Dennis tapasi äitini ja isäpuoleni jo kesäkuussa Rhodoksella, kun he olivat kaikki siellä samaan aikaan lomalla. He ystävystyivät heti parin ensimmäisen päivän aikana ja varsinkin isäpuoleni ja Dennis käyttäytyvät kuin parhaat ystävät, vaikka heillä ei ole edes yhteistä kieltä! Kun kuljemme jossain neljästään, niin äitini kanssa kuulemme aina vain noiden kahden "pojankoltiaisen" naureskelevan keskenään... Ymmärtäisin sen hieman paremmin, mikäli Dennis ymmärtäisi suomea tai isäpuoleni Risto englantia ;)

Eilen sain muutenkin hoidettua sellaisia asioita, jotka on pakko hoitaa ennen joulua. Veimme muun muassa suuren läjän joulupaketteja Pelastusarmeijan perinteiseen Joulupatakeräykseen - kuten olen täällä aiemminkin kirjoittanut, se on minulle jokavuotinen ja tärkeä perinne, joten nyt voin taas siirtyä iloisin mielin jouluun :) Kaupunkikierroksen lomassa vein myös Denniksen mukanani koruliikkeeseen, jotta saimme mitattua hänen vasemman nimettömänsä. Mittauksen jälkeen jäin liikkeeseen kahdestaan äärimmäisen ystävällisen ja avuliaan myyjättären kanssa; kirjoitin hänelle tekstin, jonka haluan Denniksen kihlasormukseen kaiverrettavan ja sovimme, että haen valmiin sormuksen liikkeestä ennen viikonloppua. Siitä tulee Täydellinen joululahja ja olen tuosta yhä järjettömän innoissani ;) (jos ette huomaa...)

Risto, äitini ja Dennis :)



Stockmannin kauniin jouluikkunan edustalla

Kaunis ja jouluinen kävelykatumme

Dennis kaupungintalomme edustalla :)

Rakkautta ;)

Jäädymme äitini kanssa... ;)

Upea kaupungintalomme, tämä on ehdottomasti yksi Oulun kauneimmista rakennuksista!

Dennis ja Oulun kuuluisa Toripolliisi :)

Lämmikettä käsille!

Ostoksilla torilla :)

Lisää kuvia ja kuulumisia taas pian, nyt täytyy herätä ja valmistautua tähän päivään!



Teidän Jasmin xxx

8 kommenttia:

  1. Kaikki näytätte onnellisilta ihmisiltä. Kymmenen pistettä myös isäpuolellesi- uskaltaa selvästi olla oma itsensä omalla tyylillä! Ja Dennis niin onnellisena teidän kanssa- kuin olisi kotiinsa tullut ja äitisi, hänkin hehkeämpänä kuin silloin teidän juhlaperjantaina ;) . Ja sinä tietenkin uljaana kuin aina...! Ja Oulukin näyttää noissa kuvissa ihmeen kauniilta, pohjoisen kylmä, mutta ihan kaunis helmi. _M-

    VastaaPoista
  2. Yhdyn edelliseen isäpuolesi on oma itsensä. Noin sitä pitääkin.

    VastaaPoista
  3. Kiitos! :)
    Isäpuoleni Risto on kyllä juuri oma itsensä, tykkää Denniksen seurasta, on kuin parhaan kaverinsa kanssa ;D
    Hyvin sanottu tuo, että Oulukin näyttää ihmeen kauniilta - itsekin kun noita kuvia katsoin, niin sama ajatus tuli mieleen... Vanhat rakennukset täällä ovat kaikista kauneimpia; kaupungintalo, Uusi Seurahuone, Pikisaaren alue ja torin vanhat punaiset aitat - moderneja rakennuksia on nykyään ihan liikaa, ne kun usein ovat tylsän ja kylmän näköisiä.

    Jasmin :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos hienoista kuvista! Synnyinkaupunkia on kyllä hauskaa katsella, sinua lainaten, turistin silmin. Oulu on ihana kaupunki! Oikein hyvää joulua sinulle ja koko perheellesi! Terveisin, Marja

    VastaaPoista
  5. Ihmettelen Jasminia siinä, miten hän vielä vuosien julkisuudessa olemisensa jälkeenkin jaksaa ottaa pultteja arvostelusta tai ihmisten ajatuksista. On kuin teini. Kertoo ettet ihan ole vielä sinut itsesi kanssa.

    VastaaPoista
  6. Anteeksi kovasti, mutta mistä olen ottanut pultteja..? Auttaisi hieman ymmärtämään, jos voisit perustella kantasi ;)

    Minun hyvinvointiani tai rauhaani muiden ajatukset eivät häiritse - on vain mielenkiintoista lukea ja kuunnella ihmisten mietteitä, monet kun tuntuvat keskittyvän paljon enemmän toisten tekemisiin, kuin omiinsa. Täällä olen todennut vain se, että jos joku ei tykkää minusta tai blogistani, niin ei kai kukaan heitä pakota sitä lukemaan tai minun tekemisiini perehtymään. Monet kun vain luulevat, että omalla pikkusieluisuudellaan tai valituksellaan he häiritsevät minua jotenkin ja se onkin se kaikista mielenkiintoisin juttu :)

    Minä elän omaa elämääni ja olen kaikin puolin onnellinen, saan varmasti kuitenkin esim. täällä blogissani tai vieraskirjassani valittajillekin vastata, mikäli he minulle kirjoittavat. Se on vain kohteliasta ja minä teen sen ainakin ihan omalla nimelläni, enkä (teinimäisesti) nimettomänä tai jonkin nimimerkin takaa ;)

    Oikein hyvää joulua kuitenkin sinullekin, joka viimeisimmän kommentin olit tänne taiteillut :) Ei kannata ihmetellä minua liikaa, koska siihen ei ole mitään aihetta <3 Pus!

    Jasmin xxx

    VastaaPoista
  7. Mitä mieltä olet näistä nykyskandaalijulkuista? Tarkoitan lähinnä Martinaa ja Tukiaista?
    Koetko itse olevasi tänä päivänä heidänkaltainen skandaalijulkku?

    VastaaPoista
  8. Muista Jasmin päivitää blogia. Mukava lueskella. ;) Ja kuvia paljon. Kiitos

    VastaaPoista

Osallistujat