torstai 13. joulukuuta 2012

Maailman onnellisin!

Vain minun - vihdoinkin :)

Olen todella onnellinen tänään ilmestyneen Seiskan vuoksi; nyt saan rehellisesti iloita ja juhlia sitä, että Dennis on nyt vain ja ainoastaan minun, ei enää jarrutteluja tai mitään muutakaan ex-vaimon suunnalta! Juttu on kirjoitettu faktojen mukaan ja asiat ovat olleet/ovat juuri siten, kuin ne on em. lehdessä esitettykin. Sanokoot ihmiset, mitä haluavat kyseisestä lehdestä, mutta vuosikausiin minulla ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia heidän kanssaan. Uskon siihen, että kun kohtelet toisia hyvin, saat vastaavanlaista kohtelua myös takaisin :)

http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a520363/jasmin+mantyla+ja+dennisin+exvaimo+oikeudessa+huorittelua+ja+ilkivaltaa/

Palasin Suomeen viikko sitten ja joka päivä (useaan otteeseen) olemme pitäneet yhteyttä Denniksen kanssa... Tämä viikko on tuntunut kuukaudelta ja jokainen päivä ihan järjettömän pitkältä... Kaipaamme toisiamme ihan hirveästi ja odotamme tulevaa sunnuntaita (Dennis saapuu silloin Ouluun) kuin kuuta nousevaa.

Hän on luvannut minulle elämäni parhaan joulun, joten olen syystäkin innoissani :) Joulun lisäksi odotan ensimmäistä yhteistä vuodenvaihdettamme - vuoden vaihtumista olen juhlistanut vaikka missä seurassa; olen viettänyt sitä nauraen, itkien, tapellen, huutaen ja iloiten, mutta en ole koskaan saanut kunnon suudelmaa vuoden vaihtuessa... ;) Sen asian tulen korjaamaan samalla, kun siirrymme vuoteen 2013! Parasta on se, että meidän täytyy juhlistaa vuodenvaihdetta kahteen kertaan, kahden tunnin välein ;) Ensin vuosi vaihtuu meillä Suomen ajassa ja kaksi tuntia myöhemmin Denniksen, eli Englannin ajassa!

Kirjoittelen teille jälleen viikonlopun aikana - olkaa kiltisti ja rakastakaa toisianne! ;)

Teidän Jasmin xxx

7 kommenttia:

  1. Ekaksi pakko sanoo että tuo kuva teistä kahdesta on tosi suloinen, näkee et tosissanne rakastatte toisianne.
    Onnea tuosta miehesi avioerosta, varmaan ootte helpottuneita molemmat. Nyt vaan suunnittelemaan teidän kahden yhteistä tulevaisuutta! Ootte onnenne ansainneet ja myös tuon ihanan joulun ja uuden vuoden! Kaikkee parasta teille! Kiitos sulle myös siitä kun oot aina niin positiivinen, blogisi piristää aina mieltä.

    VastaaPoista
  2. Lämpöiset onnittelut teille molemmille!!! Eiköhän tässäkin tullut taas todistettua, että kyllä kaikki aina kääntyy parhain päin. Aikaa se voi viedä, mutta odotus palkitaan. Nauttikaa ensimmäisestä yhteisestä joulustanne! Terveisiä! -Marja Ps. Ottaisitko ja laittaisitko tänne kuvan teidän kihlasormuksistanne. Kiinnostaisi nähdä millaisin 'kultaisin kahlein' olette rakkautenne sinetöineet. :)

    VastaaPoista
  3. Ja ota pusu kuva tänne...=)

    VastaaPoista
  4. Hei ja kiitos teille :)

    Kihlasormuksista saatte kuvan jouluaaton jälkeen, kun Denniskin saa oman sormuksensa ;) Itse en keltakultaa käytä ollenkaan, joten kihlasormuksemme ovat valkokultaiset - minulla naisellinen timantteineen ja hänellä mattapintainen ja leveä; eli "hieman" miehekkäämpi versio ;) Toivottavasti hän tulee tykkäämään siitä...
    Hmm, mietitäänpä sitä pusukuvaa vielä... ;D

    Jasmin xxx

    VastaaPoista
  5. Mielestäni kirjoitat hyvin, on ankeaa lukea esim. Martinan tai Tukiaisen blogeja, täynnä alkeellisia kirjotusvirheitä, Martinalla niin paljon, etten usko hänen käyneen ala-astetta loppuun asti...
    Ei blogiin tarvitse kirjoittaa täydellistä suomenkieltä, mutta on lukijan ala-arvioimista suoltaa tekstiä, jossa jokainen sana on väärin kirjoitettu.
    Olen myös iloinen, että et ole lähtenyt enää ns. turhajulkku pelleilyyn. Mielestäni olet vakavasti otettava kaunis ja fiksu nainen.
    Oletko ajatellut opiskelevasi vielä?
    Sinulla olisi varmasti älliä siihen.
    Hyvää joulua teille!

    VastaaPoista
  6. Onnittelut sulle ja Dennikselle :) Onneksi asiat näyttää järjestyneen parhain päin. Olette niin hellunen pari <3 Kaikkee hyvää teille ja hyvää joulua!

    ps. Oliko muuten sulla ja äidilläsi eilen hauskaa siellä Finnhits-konsertissa ? Siellä varmaan riitti tunnelmaa kun oli niin hienot artistit esiintymässä ja tutut biisit soi.

    VastaaPoista
  7. Heips ja kiitos taas kauniista sanoistanne!

    Olen aina ollut kiinnostunut hyvästä suomenkielestä ja siksi aina pyrkinyt siihen panostamaankin - kuuluu mielestäni ihan perusjuttuihin osata se... Muiden blogeista en halua sanoa oikeastaan mitään, kun jokainenhan niistä tekee sen tyylisen, millainen myös itse on.

    Opiskeluista sen verran, että haluaisin tosissani tehdä jatkossakin matkailualalla töitä, ja sieltähän minun ammattitutkintonikin on... Se on vain vaikeaa esim. juuri kotikaupungissani Oulussa, vaan niiden parissa pitäisi suunnata Lappiin tai ulkomaille. Ja päätökset opiskeluiden tai töiden suhteen voin oikeastaan tehdä vasta sitten, kun tiedän, missä tulen itse olemaan. Tällä tarkoitan sitä, että toki haluaisin olla perheeni ja ystävieni luona Oulussa, mutta samaan aikaan haluaisin olla vielä enemmän kihlattuni luona Englannissa. Tuollaiset päätökset ovat oikeasti todella vaikeita, kun en haluaisi tuhlata aikaani mihinkään, mistä en niin välitä...

    Tiedän, että haluan jakaa elämäni kihlattuni Denniksen kanssa ja tulen myös katsastamaan joitain työmahdollisuuksia Englannista hänen kotikaupungistaan :)

    Eilisessä konsertissa oli todella mukavaa: Danny, Eini, Frederik, Virve Rosti ja Tapani Kansa vetivät ihan mielettömän hyvän, taidokkaan ja hauskan shown! Oli erittäin ihana ilta ja äidin kanssa on aina hyvä olla :)

    Ihanaa viikonloppua teille ja kuullaan jälleen!

    Jasmin xxx

    VastaaPoista

Osallistujat