sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Ehdokasnumerot saatu!


Kävin juuri läpi vahvistettua kokoomuslaisten ehdokaslistaa Oulun osalta ja minun ehdokasnumeroni on näissä vaaleissa 383! Listamme on täynnä Erittäin hyviä ehdokkaita ja mahtavia tyyppejä - on kunnia olla listalla (jälleen) ja iloisena ensi kuussa palaan Ouluun vaalityötä tekemään ja kaupunkilaisiamme tapaamaan! Ei enää kauaa ja vaalikahvilassa tavataan! :)

Teidän Jasmin :)

torstai 27. syyskuuta 2012

"Ihanille oululaisille"



Eilen myös Sanomalehti Kaleva uutisoi nettisivuillaan kihlautumisestani ja jutun kommentti-osastolta on saanut taas nähdä, millaisia ihmisiä Suomessa ja kaupungissamme on valitettavan paljon. Heille tänään myös oman vastaukseni kirjoitin, mutta liitän sen nyt vielä tänne:

""Rakkaat oululaiset ja netti-Kalevan lukijat, rakkaus ja kihlautuminen ovat iloisia asioita ja voin täydestä sydämestäni sanoa, että olen pettynyt teihin. Minkä vuoksi positiivinen juttu kirvoittaa tämän määrän negatiivisia ja panettelevia kommentteja? Onko toisten onnellisuus teiltä pois? Ei sen ainakaan kuuluisi olla.

Olen odottanut ja odotan kovasti paluutani Ouluun ensi kuussa, mutta on järkyttävää huomata, kuinka pahansuopaa sakkia kaupungissamme asuu. Omilla kotisivuillani sijaitsevaan blogiini saan satavarmasti kirjoittaa henkilökohtaisesta elämästäni ja mikäli lehdet blogiini perustuen juttuja haluavat tehdä, he voivat tehdä niin täysin omasta tahdostaan. Minusta on kirjoitettu siitä lähtien, kun olin teini-ikäinen, joten tuskinpa tällaisen asian uutisointi kenellekään täytenä yllätyksenä tulee. Minun ja Denniksen suhde ei ole ollut, ole tai tule olemaan mikään vaalimainos, mutta käsittääkseni myös kuntavaaliehdoikkailla on oikeus kihlautua tai mennä ihan vaikka naimisiinkin ;)

Mitkään kommentit eivät vaikuta millään tavoin meidän suhteeseemme tai onneemme, ne ainoastaan syövät arvostustani oululaisia kohtaan! Häpeän tuollaisten kommentoijien puolesta ja olen iloinen siitä, etten ikinä ole itse ollut vastaavanlainen pahansuopa ihminen. Iloitsen toisten puolesta ja ymmärrän sen, että koska meillä jokaisella on ainoastaan yksi ainoa elämä, niin se on parempi käyttää keskittyen asioiden positiivisiin puoliin, kuin katkeruuteen, toisten mollaamiseen tms.
Toivon kovasti, että nämä minua ja miestäni mollaavat ihmiset uskaltavat tulla tapaamaan minua myös kasvotusten ensi kuun puolella vaalikahvilaamme, eivätkä he ole ainoastaan näitä "nimimerkin takana huutelijoita" :)

Mukavaa syksyn jatkoa toivottaen, teidän Jasmin""

Tässä alla vielä linkit aiheesta tehtyihin uutisiin ja juttuihin:

http://www.kaleva.fi/viihde/jasmin-mantyla-kihlautui-brittimiehen-kanssa/606960/?utm_source=latest_news_page&utm_medium=kfi&utm_campaign=latest_news_campaign

http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a470073/jasmin+mantyla+ja+kohumies++yllatyskihlat/

http://www.iltalehti.fi/viihde/2012092516122361_vi.shtml

http://metrolive.fi/jutut/artikkeli/10339/seiska-jasmin-mantyla-ja-brittimies-kihlautuivat/

Pus pus ja kuulemisiin! :)

Teidän Jasmin

keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Juhlaa juhlan perään! :)


 
Julkistin täällä jo eilen kihlajaisuutisemme, samoin kuin Facebook-sivullani ja onnittelujen tulva on ollut valtava. Kiitos kaikista onnentoivotuksista; hyvältä tämä tuntuu kaikin puolin. Olen ollut aiemmin kaksi kertaa kihloissa, mutta uskon tässäkin tapauksessa sanontaan: "kolmas kerta toden sanoo" ;)

Kaikki tuttuni ja ystäväni täällä Rhodoksella ovat olleet asiasta ihan innoissaan - naapurillemme Irinille kerroin uutisen ensimmäisenä ja hän on todella onnellinen puolestamme. Olemme samassa talossa asuessamme kuin pieni perhe ja muutama päivä sitten järjestimme Denniksen kanssa hänelle syntymäpäiväjuhlat takapihallamme :)

Tutustuin hotellillamme viime vuonna työskennellessäni aivan mahtavaan perheeseen ja he ovat olleet täällä jälleen viimeiset kaksi viikkoa. Kirjaimellisesti juoksin kertomaan ilouutiseni heille ja eilen juhlistimmekin kihlautumistamme heidän seurassaan :) He ovat kotoisin Liverpoolista ja tammikuussa aiomme mennä tapaamaan heitä Denniksen kanssa - koko vuoden olen kirjoitellut ja pitänyt yhteyttä heidän kanssaan, ja oli ihana saada heidät jälleen tänne Rhodokselle.

Kävimme eilen illalla myös Blue Bay -hotellissa tapaamassa entistä tiimipomoani ja Blue Bayn tiimissä työskenteleviä kavereitani, samalla osallistuimme myös heidän kreikkalaiseen iltaansa. Ruoka oli mielettömän hyvää ja ilta erittäin onnistunut! Esittelin Blue Bayn Dennikselle ja hän ihastui kyseiseen hotelliin - lomailuun se olisi ihanteellinen, mutta olen mieluummin töissä pienemmässä hotellissa. Tuonne kun mahtuu noin 2000 asukasta, niin siellä on koko ajan kiire, stressi, ja täysi tohina päällä.

Tänään vietän taas vapaapäivää, johon kuuluu pelkästään lepo ja rentoutuminen; kissavauvani kun ei hirveästi anna meidän nukkua yön aikana... Odotan oikeasti vain sitä, että saan hänet kotiin Ouluun - siellä hänellä on oma "asunto", joten hän voi leikkiä yön(kin) aikana niin paljon kuin haluaa herättämättä muita ;)





 
Pusut ja halaukset teille; ilmoittelen taas piakkoin, miten täällä auringon alla menee! :)

Teidän Jasmin

tiistai 25. syyskuuta 2012

Kihloissa ja onnellinen!!!


Kuva kertoo kaiken siitä, kuinka onnellinen olen tällä hetkellä :) Kirjoittelen lisää myöhemmin, halusin vain kertoa teillekin nämä iloiset uutiset!

Teidän Jasmin

torstai 20. syyskuuta 2012

Takaisin Suomeen lokakuussa :)


Tämä neito palaa koti-Suomeen sitten lokakuussa ja ennen loppukuusta järjestettäviä kunnallisvaaleja, joissa itsekin jälleen olen ehdokkaana. Kirjoitan aiheesta myöhemmin lisää, totean nyt vain sen, että politiikka, puolueeni Kokoomus, sekä kotikaupunkini Oulu ja kaupunkilaisemme ovat kaikki minulle edelleen rakkaita - vaikka nämä kuukaudet olenkin Kreikassa työskennellyt. Vaalien alla olen kyllä kaupunkilaistemme tavattavissa päivittäin, mutta vaalimainontaan yms. en käytä rahaa lainkaan. En käytä omaa rahaani, enkä kenenkään muunkaan, sillä mieluummin käytän ansaitsemani ja säästämäni rahat johonkin muuhun, kuin kertakäyttöisiin esitteisiin tms. Lehti-, tv- ja radiomainonta maksavat nykypäivänä maltaita ja em. esitteet joutavat roskiin joko heti niiden jakamisen jälkeen tai parin seuraavan päivän aikana. Olen siis ainakin jollakin tasolla oppinut ajattelemaan raha-asioista fiksummin viime aikoina ;)

Tulevat vaalit otan nyt muutenkin hieman rennommin, kuin parit edelliset - niiden alla olen tehnyt niin järjettömästi töitä itseni, puolueemme, sekä myös toisten ehdokkaiden eteen, että olen tämän rentouden ansainnut. Kuten jo tuossa aiemmin totesin, kaupunkimme ja kaupunkilaisten asiat ovat yhäkin lähellä sydäntäni ja ehdottomasti haluaisin jatkossakin saada luottamustehtäviä Oulusta. Nämä asiat eivät kuitenkaan ole vain siitä omasta halusta kiinni, vaan äänestäjät päättävät, ketkä valtuustoon haluavat; mikäli en ole heille se oikea ihminen, niin en voi sille mitään. Kiitollinen olen mahtavalle puolueellemme siitä, että he ovat minut jälleen listalleen asettaneet ja kiitollinen tulen olemaan myös jokaisesta äänestä, minkä saan.

Mikäli vaaleissa käy hyvin, niin olen tietenkin suurimman osan ajastani Oulussa, mutta jos valtuustossa en tule olemaan, niin vietän enemmän aikaani mieheni luona Englannissa. Kummassakin tapauksessa saan olla mieluisteni asioiden ja ihmisten parissa, joten ehkä onkin parempi, että toiset ihmiset saavat tehdä tuon valinnan puolestani :)

Täällä Kreikassa kaikki on yhäkin hyvin; meidän pieni perheemme (minä, Dennis ja kissamme Desmin) voi hyvin ja asumme nyt uudessa asunnossa lentokentän vieressä, Kremastin alueella. Kyseisessä asunnossa saa pitää myös lemmikin, ja se toimi suurimpana syynä muuttooni. Asunto on ihana, siisti ja tilava, parvekkeemme on n. 6 metriä pitkä ja naapurit ovat äärimmäisen ystävällisiä ihmisiä. Ystäväni ja työkaverini Irini asuu myös naapurissamme, joten ihana kaveri on lähellä ja joka aamu tulemme yhdessä hänen skootterillaan töihin Hotel Solemariin :)

Viime vuodeltakin tuttujen Louisen ja Rosien kanssa, mahtavat naiset!!!

Teidän Jasmin

perjantai 7. syyskuuta 2012

Käsi kädessä kulkevat iloiset ja surulliset asiat...


Rhodoksella kaikki ok, mutta ikäviä uutisia Suomesta ja kotoamme... Rakas kissamme Mauku täytyi nukuttaa 5.9. hänen ollessaan 18 -vuotias. Ikävä on kova ja inhottavinta on ollut se, että en voinut olla paikalla hänen viime hetkinään. Olin tosiaan vasta 12 -vuotias, kun hänet meille (minun kinuttua tarpeeksi kauan...) hankimme naapuristamme. Hän on aina ollut ja tulee aina olemaankin osa perhettämme; kaunis hautapaikka Maukulle valittiin meidän takapihaltamme - tästä eteenpäinkin hän on aina kaikin tavoin meitä lähellä.

Rakas Maukumme vuonna 2011

Olen täällä blogissani koko kesän ajan kirjoittanut rhodoslaisesta kissastani Desministä, ja olen ollut todella onnellinen siitä, että minulla on hänet täällä kaverina - se on helpottanut edes hieman oloani näinä parina viime päivänä. Kun palaan takaisin Suomeen ja kotiin Ouluun, niin tuon hänet mukanani. Viimeisen viikon aikana olen Denniksen kanssa hankkinut hänelle kaikki tarvittavat rokotukset, lääkkeet, mikrosirun niskaan, kantokopan, sekä passin. Nyt totuttelen häntä päivittäin kopassa olemiseen, jotta matkustaminen olisi mahdollisimman helppoa. Haastavinta on ollut yrittää etsiä meille sopivia lentoja ja nyt luulenkin, että lennän ensin Englantiin ja sieltä Norwegianilla Suomeen - loppusyksystä kun suoria lentoja ei ole täältä Suomeen muilla, kuin Finnairilla. Olen aina rakastanut Finnairia ja heidän koneitaan, mutta en tosiaan maksa itseäni kipeäksi vain yhden lennon takia.
Dennis lähti nyt keskiviikkona viikoksi Englantiin ja takaisin hän on täällä jälleen ensi keskiviikkona - on todella omituista olla edes yksi viikko yksin, kun olen niin tottunut hänen seuraansa :)

Tämä sesonki on ollut ihana, mutta myös todella pitkä... Rakastan lämpöä ja aurinkoa, mutta tässä vaiheessa kaipaan jo hieman viileää ilmaa ja sadetta! En muista milloin olisin viimeksi nähnyt pilviä taivaalla, ja viime kerran täällä satoi kesäkuun puolessa välissä...

Kuten kaikki blogiani lukeneet/lukevat tietävät, nautin todella olostani täällä, mutta tavallaan olen jo valmis tulemaan takaisin Suomeen. Kaipaan läheisiäni ja parhaimpia ystäviäni tosi kovasti; en malta odottaa, että voimme viettää ihania iltoja yhdessä heidän kanssaan hyvän ruoan ja juoman parissa :) Olen hankkinut itselleni valmiiksi myös lisää matkalaukkuja ja osan tavaroistani (joita en 100-varmasti täällä enää käytä) jo pakannutkin. Ainoa juttu, mikä on pakko tehdä ennen paluutani Suomeen, on mennä käymään Symin saarella; menemme sinne yhdeksi päiväksi Denniksen kanssa myöhemmin tässä kuussa, kun lämpötila vielä hieman laskee. (Symi on muutamaa astetta kuumempi paikka, kuin Rhodos, joten tuulettomana päivänä siellä paahtuu...)

Suomeen paluun lisäksi odotan sitä, että marraskuussa menen tutustumaan Denniksen kotikaupunkiin Englantiin ja siinä ohessa matkaamme mm. Skotlantiin, johon on ainoastaan parin tunnin matka autolla hänen kotoaan. Sekin tulee olemaan mielenkiintoista, kun hän tulee joulukuussa (mm. jouluksi ja uudeksi vuodeksi) Suomeen, hänen mielestään kun heillä on Englannissa kylmä talvi, jos lämpötila laskee - 10 asteeseen... ;) Tervetuloa Pohjois-Suomeen ja Ouluun siis! :)

Kremastiin tutustumassa Denniksen kanssa vapaailtana :)

Illallinen Kremastin paikallisessa tavernassa :)

Upea Kremastin kirkko!



Rannalla Rhodoksen kaupungissa vapaapäivänä :)



 

Eihän tästä murusta voi luopua... :)


 
 
Lisää kuulumisiani kirjoittelen taas heti, kun sopivan hetken siihen löydän! Pusut ja halaukset kaikille :)
Teidän Jasmin

Osallistujat