sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Marjan toivoma pororullien ohje :)

Maukkaat pororullat

Tarjolla vasemmassa yläkulmassa
 
Joulupöydässä

Tarjolla päreen päällä :)


(n. 10 kpl - riippuen tietenkin siitä, minkä kokoisiksi palaset leikkaat)

Tarvitset:
200 g kylmäsavustettua poroa, viipaleina
100 g maustamatonta tuorejuustoa
100 g pehmeää vuohenjuustoa (esim. Chavroux)
50 g aurinkokuivattuja tomaatteja
noin 1 dl tuoretta basilikaa
sekä 1 leivinpaperiarkki

Ja näin toimit:
Aseta leivinpaperiarkki leikkuulaudan päälle ja levitä kylmäsavuporoviipaleet limittäin paperin päälle siten, että niistä muodostuu neliön mallinen "levy".
Sekoita keskenään huoneenlämpöinen tuorejuusto ja vuohenjuusto. Levitä juustoseos poroviipaleiden päälle ja asettele aurinkokuivatut tomaatit sekä basilikalehdet riviin juuston keskelle.
Kääri rulla kääretortun tapaan leivinpaperin avulla ja kääräise paperi valmiin rullan ympärille. Kiristä käärön päät ja laita rulla jääkaappiin pariksi tunniksi.
Kun otat rullan jääkaapista, poista paperi sen ympäriltä ja leikkaa rulla viipaleiksi terävällä veitsellä. Asettele viipaleet kauniisti tarjolle.


Pororullat toimivat hyvin joko alkupaloina tai osana ateriaa. Itse olen aina pitänyt tuota rullaa jääkaapissa hieman pidempään kuin vain tuon pari tuntia - on sitten hyvän tiivis ja helpompi leikata. Vinkkinä myös se, että anna noiden juustojen tosiaan olla rauhassa huoneenlämmössä ennen juustoseoksen levittämistä poroviipaleiden päälle. Liian kylmää tai kovaa seosta on hankala levittää, koska viipaleet on vain aseteltu limittäin, mutta eivät ole ns. kiinni toisissaan.

Toivottavasti maistuvat hyvin sinulle, sekä vieraillesi - kerro sitten, mitä tykkäsit/tykkäsitte! :)

Teidän Jasmin xxx

4 kommenttia:

  1. Kiitos taas, kun viitsit nähdä vaivaa ja toteuttaa pyyntöni! Toivottavasti eilinen Tornion reissu oli mukava. Mukavaa loppiaispäivää teille! Terkuin, Marja :0) ps. Vaikkei tämä blogisi mikään ruokablogi virallisesti olekaan, niin laitatko taas jsks joitakin hyväksi havaittuja reseptejä meidän lukijoitten testattavaksi. :o)

    VastaaPoista
  2. Laitan mielelläni! Voihan tätä osittain ruokabloginakin pitää - ei yhtään huono vaihtoehto :)
    Eilinen päivä oli oikein mukava, kivaa välillä käydä piristymässä muissakin maisemissa! Vaikka reissu kestäisikin vain päivän, niin se piristää silti aina :)

    Kivaa loppiaista sinullekin!

    Jasmin xxx

    VastaaPoista
  3. Wau, kaunis nainen ja vielä noin taitava kokki ja leipuri.
    Olet joka miehen unelma. on hieno nähdä miten vastaat täällä ihmisille koska useimmat julkkikset tai blogien kirjoittajat ei ikinä vastaa mihinkään viesteihin tai kysymyksiin ja sinä vielä laitat reseptejäkin kun pyydetään. mahtavaa.

    VastaaPoista

Osallistujat