sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Terveiset häämessuilta ja typerykset saavat VAIN säälin... ;)


Häämessuilla oli ihanaa - pääosin siksi, että vietimme pitkästä aikaa päivää yhdessä hyvän ystäväni Lauran kanssa :) Tämä sunnuntai oli ihana ja nyt allekirjoittanut haluaa vain vetäytyä sänkyyn - väsyneenä, mutta onnellisena.







Eräs kaverini ilmoittelee minulle aina jutuista, mitä esim. netissä minusta kirjoitetaan. Olen monesti sanonut, etten halua tietää niistä, mutta infoa on tullut minulle nyt vastakin. Ihmiset kuulemma kirjoittavat, että olen lapsellinen sen vuoksi, miten kirjoitan suhteestani Dennikseen, jotkut ihmettelevät, miten minulla on varaa matkustaa koko ajan Suomen ja Englannin väliä ja jotkut miettivät sitä, mitä Dennis on tehnyt työkseen ja miksemme ole puhuneet siitä julkisesti. Voi jeesus, kuinka tylsä elämä joillain on! Siinä kun mietitte ihan rauhassa ja niin kauan, kun kukaan ei puhu noista minulle tai kysy minulta asioista suoraan, niin tuollaiset tollot saavat em. asioita ihmetelläkin - onpa heilläkin sitten jotain tekemistä ;)

Minulle riittää se, että olen rakastamani miehen kanssa yhdessä, hän haluaa kanssani naimisiin, olen onnellinen, minulla on rahaa tarvitsemiini matkoihin, olen saanut hyviä ja mielenkiintoisia työmahdollisuuksia, sekä elämä maistuu makealta! :) Saan aina vain mahtavat naurut tuollaisten em. ääliöiden kustannuksella ja nautin ihan mielettömästi siitä, että jopa te minun vihaajani puhutte minusta! Kiitos ja ihanaa tulevaa viikkoa teillekin - minulla se tulee olemaan sellainen, sillä torstaina matkustan jälleen sulhaseni luokse Englantiin :) Pus!


Teidän Jasmin xxx

9 kommenttia:

  1. Älä välitä, Jasmin - elä elämääsi, kuten parhaiten taidat ja haluat ja jätä nää luuserit omaan Surkeaan arvoonsa! Heillä ei ole ehkä omaa elämää ja kun on NIIN tylsää, täytyy puuttua muiden elämään. Olet upea nainen - toivon sinulle kaikkea hyvää tulevaisuudessa ja elämässäsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Tiettyyn rajaan asti olen ystävällinen ja kohtelias kaikille, mutta harmikseni voin vain todeta, että kaikki eivät todellakaan mukavaa kohtelua ansaitse.
      Mukavaa uutta viikkoa sinulle :)

      Poista
  2. Onnellisia ihmisiä kadehtivia löytyy aina :) :) onnellisuutesi ja positiivisuutesi antaa myös minulle toivoa löytää rakkautta ja muuta ihanaa elämään

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokainen voi löytää rakkautta ja vaikka mitä ihanaa elämäänsä, mutta paljon on juuri siitä omasta asenteesta kiinni.

      Jos vain keskittyy negatiivisiin asioihin, toivoo toisille pahaa ja antaa itsensä katkeroitua, tuhoaa silloin helposti omat mahdollisuutensa onneen. Kukaan ei rakastu ikävään, ilkeään ja katkeraan ihmiseen - siksi en vain yksinkertaisesti voi ymmärtää heitä, jotka vain valittavat ja haukkuvat toisia.

      Pidä siis kiinni tuosta luonteestasi, keskity aina toisten hyviin puoliin ja yritä nähdä kaikissa asioissa jotain hyvää - aina se ei ole helppoa, mutta se tekee myös omasta elämästäsi paremman! :)

      xxx

      Poista
  3. Hei Jasmin!

    Meinaatteko Denniksen kanssa tehdä lapsia ?

    Joko sinulla on vauvakuumetta ?

    Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips ja kiitos :)

      Denniksellä on jo kolme aikuista lasta, ja minä en ole ikinä halunnut omia/biologisia lapsia, joten olemme molemmat tyytyväisiä juuri näin :) Vauvakuumetta ei ole koskaan ollut ja sen olen täysin hyväksynyt; en pakota itseäni tekemään mitään sellaista, jota en koe oikeasti omakseni.

      Kivaa alkanutta viikkoa sinulle!

      xxx

      Poista
  4. Ha ha ha! Uskomattomia kommentteja! Mutta niille kannattaa vain nauraa. Ha ha haa!

    VastaaPoista
  5. Älä viitsi Jasmin, ainoa syy miksi olet Denniksen kanssa on että hän maksaa matkasi ja elämisesi ja kyllä sen kaikki arvaa/tajuaa

    VastaaPoista

Osallistujat