perjantai 15. helmikuuta 2013

Kihloissa maailman ihanimman kanssa! :)


Eilinen ystavanpaiva oli ihan mielettoman ihana ja romanttinen! Kihlattuni toi minulle heti aamulla kauniita kukkia - en ole ikina ollut mikaan ruusujen ystava, joten saamani raikkaan kauniit kukat olivat juuri mieleisiani :) Sen lisaksi Dennis yllatti minut suklaalla ja kuohuvalla. Itse hemmottelin hanta pitkin paivaa... Yhteinen vaahtokylpy viinia siemaillessa, kotitekoista pizzaa ja minulle aistikas asu yoksi - voin vain todeta, etta hanella ei ollut valitettavaa missaan asiassa! ;)

Opettelemme yhdessa romanttisuutta ja sita, miten toista voi hemmotella normiaskareiden ohessa. Han ei ole koskaan, siis KOSKAAN ennen ostanut mm. kukkia naiselle, han ei ole vienyt ketaan mihinkaan reissuun tai tehnyt muutakaan, mika on ihan normaalia meille kahdelle. Han ei ole ikina halunnut tehda tuollaisia juttuja toisen eteen ja ihan samoin kukaan ei ole koskaan hemmotellut hanta. Valilla olemmekin ehka kuin yltiorakastuneet teinit, mutta jos se arsyttaa joitain, niin voi voi. Me olemme onnellisia yhdessa, emmeka pelkaa osoittaa tai nayttaa sita :)







Ihanaa viikonloppua teille kaikille, kirjoitellaan ja kuullaan jalleen!

Teidan Jasmin xxx


2 kommenttia:

  1. Millois sie tulet sulostuttamaan hymylläsi takasin tänne pohjois-suomeen?

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ja sulla on ihana tuo paita ja farkkuyhdistelmä! ihana rento, villi ja kaunis yhtä aikaa.
    Haluaisin kysyä semmosia että mitä lentoyhtiötä yleensä käytät Englantiin matkustaessa ja matkustatko suoraan Oulusta? Pelottaako sua olla lentokoneessa kun on sitä turbulenssia? Minä pelkään hirveästi lentämistä ja haluaisin matkustaa enemmän mutta lentäminen tuntuu kamalalta, heti kun kone vähänkin tärisee niin pelkään et se syöksyy maahan :S vaikka se onkin turvallisempaa ku entä autollakaan ajaminen

    VastaaPoista

Osallistujat