sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Maalaistunnelmaa ja "nähtävyytenä" olemista ;)

 
 
Ainakin miehelleni Dennikselle tämä on ollut uusien kokemusten viikonloppu... Eilen eli lauantaina suuntasimme kolmestaan isäpuoleni sekä Denniksen kanssa viettämään iltaa tansseihin - kunnon tanssilavalle ja todellakin kaupungin ulkopuolelle. Itse kiersin miltei kaikki mahdolliset Suomen tanssilavat ja vastaavat silloin, kun keikkailin laulajana bändini kanssa yli viiden vuoden ajan, mutta Dennikselle tällaiset ovat täysin uusia kokemuksia. Englannissa vastaavia paikkoja ei ole ollut enää vuosikausiin tai jopa vuosikymmeniin, vaan siellä tuollaiset on muutettu klubeiksi tms.
 
Eilisillan paikassa ei ollut mitään vikaa, mutta nyt Dennis on saanut kokea täydellä teholla senkin, miltä tuntuu olla kaikkien tuijotettavana ;) Ja ei, sitä eivät tehneet vain muutamat ihmiset, vaan suurin osa paikalla olleista - jotkin tulivat kättelemään meitä ja kyselemään esim. eroista Suomen ja Englannin välillä. Meille juttelemaan tulleet olivat todella ystävällisiä ja kohteliaita, mutta parhaita olivat kyllä juuri ne tuijottajat. Emme voineet olla nauramatta, kun totesimme tiettyjen ihmisten istuneen täysin samassa paikassa koko illan silmät naulittuina meihin; täysin ilmeettöminä ja silmät suurina :D
 
Saman asian, mutta pienemmässä mittakaavassa Dennis kyllä koki jo nyt pari päivää sitten kaupassa asioidessamme. Kassalle meno hänestä on kaikista omituisinta, kun oma naama tervehtii häntä jälleen kerran Seiskan kannessa ;) Hän on suhtautunut kaikkeen ihailtavan hyvin ja rennosti, ottaen huomioon sen, ettei hänellä ole aiempaa kokemusta mistään tuollaisesta. Minä taas olen niin tottunut tuollaiseen, etten edes huomaa ihmisten katseita, jos joku ei siitä minulle erikseen mainitse. En koe tuollaista myöskään mitenkään negatiivisena, sillä itsehän minä olen itseni julkisuuteen saanut ja tulevien työjuttujenkin kannalta kaikki vastaavanlainen huomio on vain bonusta :)
 
Aamut alkavat hyvin, kun aurinko paistaa ja keittiön ikkunasta voi ihailla sinistä taivasta :)

Tutustumista uusiin reseptikirjoihin on pakko harrastaa tässä pääsiäisen kynnyksellä!

Tänään on ollut taas mitä ihanin ilma ja sen kunniaksi söimme jo lounaankin ulkona terassillamme - vielä kun saamme vaihdettua terassille kesäkalusteet, niin kyllä siellä kelpaakin istuskella :) Uutta oli miehelleni tämäkin: syödä lounas ja juoda päiväkahvit ulkona, vaikka pihallamme on lunta vielä metrikaupalla ja lämmintä oli +10 astetta! Aurinko kuitenkin tekee tuollaisen mahdolliseksi ja samalla tulee hankittua hieman väriäkin kasvoille :) I'm just loving these days!


Nyt vain rentoa yhdessäoloa sunnuntaiseen tapaan ja sitten illallisen kimppuun - uunissa paistettua mureaa lihaa, keitettyjä vihanneksia ja raikasta salaattia, nam! Huomenna suuntaan yksin kaupungille, koska haluan hankkia tietyt jutut ja yllätykset pääsiäiselle ilman, että kukaan kotiväestämme saa vihiäkään niistä :) Mukavaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa teille kaikille, kuullaan jälleen pian!

Teidän Jasmin xxx

Love him xxx

8 kommenttia:

  1. Kokkailet kyllä niin ihania juttuja, että niin haluaisin maistaa. On niin ihana lukea aina positiivisia kirjoituksiasi, se tekee omankin mielen iloiseksi. Itsellä ollut tänään vähän surku päivä, mutta nyt päätin sulattaa korvapuustit ja keittää kaakaota, jota nautimme rakkaan aviomieheni kanssa. Odotan niin kovasti pääsiäispostauksiasi. t. Heli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti Heli ja toivottavasti olosi on jo piristynyt :) Tulet kyllä näkemään täältä paljon pääsiäiskuulumisia - siitä voit olla täysin varma ;)

      Jasmin xxx

      Poista
  2. Hehkutte onnea ja rakkautta!

    VastaaPoista
  3. Miten teidän terveyskuuri? Ainakin Denniksen kasvot näyttää kapeemmilta kun ennen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvoista tuon hoikistumisen huomaakin aina ensimmäisenä tai niin se on ainakin minulla itselläni aina mennyt. Olen todella ylpeä rakkaastani ja siitä, miten hän on sitoutunut terveellisempään ruokavalioon jne. Eniten olen kuitenkin iloinen siitä, miten paljon parempi olo hänellä on nykyään!

      xxx

      Poista
  4. Olipas ihana postaus. Voin kuvitella, että tuijotteleminen on uusi asia Dennikselle, mutta siihen hän nyt vain saa totutella Suomessa ollessaan ;-). Hienoja juttuja esittelet suomalaisesta kulttuurista! Pääsiäisenä taidan itsekkin istua parvekkeella ja syödä lounaan, kiitos ideasta! t. Virve

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Virve ja jos tuo aurinko hellii meitä pääsiäisenäkin, niin kyllä allekirjoittanutkin kattaa lounaan jälleen terassille!
      Esittelen Dennikselle mieluiten juuri sellaisia asioita ja perinteitä, jotka eivät ole hänelle tuttuja entuudestaan; uudet kokemukset ovat aina tervetulleita itse kullekin! :)
      Kivaa viikon jatkoa sinulle :)

      Jasmin xxx

      Poista

Osallistujat