perjantai 15. elokuuta 2008

Ennakkoluulot pois


Viime viikonloppuna Suurmessuilla tuli tavattua mukavasti ihmisiä, useat kertoivat ilokseni tulleensa tapaamaan myös minua lehdessä olleen ilmoitukseni perusteella. Pääosa tuntui olevan todella hyvällä tuulella ja olivat vallan kiinnostuneita Kokoomuksen asioista ja puolueen tavoitteista. Tuollaisista päivistä jää aina hyvä mieli allekirjoittaneellekin.

Viime aikoina tapaamieni ihmisten joukossa on toki ollut välillä hieman negatiivisellakin asenteella olevia, joka on täysin normaalia. On kyselty, minkä vuoksi haluan olla mukana puolueen toiminnassa ja mitä valmiuksia minulla muka olisi. Sähköpostitse olen saanut myös kaikenlaista palautetta. Noissa posteissa on suoranaisesti myös moitittu minua menneisyyteni vuoksi ja oltu kovin ennakkoluuloisia pohjautuen entisiin valintoihini. Olen täällä jo aiemminkin kirjoittanut, että mielestäni jokainen ihminen saa täysin vapaasti ilmaista mielipiteensä, kunhan antaa sillekin mahdollisuuden tulevaisuudessa muuttua. Kyseenalaistan itse aika lailla asioita, mutta jätän tilaa myös muiden ajatusten kuuntelemiselle.

En ole halunnut koskaan salata tekemisiäni muilta ja olen aina toiminut rehellisesti. Mielestäni on tärkeintä, että itse kantaa tekemisistään vastuun, sillä minä yksin saan ja joudun loppuelämäni niiden kanssa elämään. Siksi onkin ihmeellistä, että jotkut eivät tunnu pääsevän vuosia sitten tekemisistäni jutuista ja lehdissä olleista lööpeistä yli, vaikka itsekin olen siihen pystynyt. Ennen kuin lupauduin kunnallisvaaleihin ehdokkaaksi, mietin asiaa todella tarkkaan. Tiesin kyllä, että itse asiaa haluan enemmän kuin mitään muuta pitkiin aikoihin, koska se kiinnostaa minua kaikin tavoin. Mietittävää olikin siinä, onko minun mahdollista muuttaa varsinkin oululaisten mielipiteitä minusta ja vakuuttaa heidät asiasta. Ystävieni ja puolueemme ihmisten tuella uskalsin lähteä mukaan ja heidän avulla olen saanut varmuutta asiaan. Kasvotusten tapaamani ihmiset ovat yllättäneet minut koko ajan vain positiivisemmin ja on ollut ihanaa tuntea myös heidän tukensa.

Tiedän, että tietyistä teoista ja asioista tullaan kyselemään aina, mutta se on pieni hinta siitä, että saa olla tekemässä sellaisia juttuja, joista nauttii. Muutettuani takaisin Ouluun vuonna 2004, aika tarkasti tasan neljä vuotta sitten, "löysin" Oulun uudestaan. Ei ole rakkaampaa kaupunkia saati rakkaampia ihmisiä - minulle tärkeiden asioiden ja ihmisten puolesta olen ollut aina myös valmis tekemään kaikkeni. Tuon faktan takia tiedän, että ehdokkuus on minulle oikea valinta.

Julkisuuden ja näkyvyyden vuoksi en politiikkaan ole halunnut mukaan - niitä olisin pystynyt saamaan paljon nopeammin ja helpomminkin. Itse tiedän parhaiten muuttuneeni ja tästä on aika pitkä siihen ihmiseen, joka vuosia sitten olin. Toisaalta taas en kykene mitään katumaan, niiden valintojen kauttahan minusta on muodostunut tämä ihminen, joka nykyään olen. Ja tästä ihmisestä tykkään :)

Tänne sivuilleni tulen tarkemmin kirjoittamaan teemoistani ja niiden taustoista, jotta jokainen voi itse katsoa, miten niihin samaistuu.

Tuonne vaalit-nimikkeen alle on jo lisätty pari linkkiä puolueemme sivuille ja lisää on luvassa ihan lähiaikoina. Sitä kautta tulette pääsemään myös vaalipaneeli-sivustolle, jonka kautta voitte kysellä teitä kiinnostavista asioista ehdokkailtamme sekä keskustella asioista keskenänne.

Eräs tuiralainen oli antanut vieraskirjassani mahtavan arvosanan sivuilleni - kiitos! (Kiitos ja kehut kuuluvat kyllä minua enemmän niiden suunnittelijalle ja tekijälle, Studio Coolpoolin Petrille.) Timo pahoitteli, kun häneltä jäivät Suurmessut väliin... Kirjoittelen tänne kyllä tilaisuuksista, joissa olen mukana, samoin yhdistystemme sivujen kautta informoidaan vaalien alla olevista tapahtumista. Eli kyllä varmasti ennen vaaleja tavataan!

Palataan jälleen asiaan!

Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat