Tässä on lehtien sivuilta saanut jo jonkin aikaa seurata Mikkosen perheen kasvatusoppeja, sekä niitä vastustavien henkilöiden kauhisteluja.
En ole kummemmin asiaan ottanut kantaa, eikä minun tietysti tarvitsisikaan, mutta tämänpäiväinen lööppi: "Huono äiti menee töihin" on jo uskomatonta potaskaa. Jokaisella perheellä on varmasti omat tyylinsä lastensa kasvatuksessa ja siinä, miten elämänsä haluaa elää. Minäkin pystyn ajattelemaan asiaa vain minun äitini ja oman perheemme kannalta.
Kun olin pieni, asuimme kolmistaan äitini ja (äitiäni 40 vuotta vanhemman) isoäitini kanssa. Vanhempani olivat eronneet ja isäni asui Kanadassa - kuten asuu edelleenkin. Äitini oli pakko käydä töissä elättääkseen perheensä ja taata siten hyvä elämä meille. Olen aina ollut onnekas, koska minusta on pidetty äärimmäisen hyvää huolta. Kun äiti oli töissä, vietin päivät mummini seurassa. En tosin näe pahana vaihtoehtona sitäkään, jos olisin ollut päivät vaikkapa tarhassa. Siellähän lapsi oppii jo pienestä pitäen sosiaalisia taitoja.
Se, että äiti haluaa työssäkäymällä turvata rahallisestikin hyvän lapsuuden lapselleen, on todella kaukana itsekkyydestä. Kaikilla ei vain ole mahdollisuutta jäädä vuosiksi kotiin halimaan ja pusimaan lapsiaan, vaan heidän on ansaittava elantonsa ja sitä kautta ne ihanat yhteiset hetket perheensä seurassa.
Teidän Jasmin
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti