sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Hiljaa hyvä tulee...

Kyllä se näköjään paikkansa pitää, että kipeänä kannattaa ainoastaan levätä. Nyt kun olen malttanut vain olla ja maata parin päivän ajan, olo on huomattavasti parempi.

Kiitokset ensin jälleen teille, jotka minulle olette kirjoittaneet. Tapsalle voin luvata, että Turun suunnalla tulen käymään viimeistään kesällä - toivottavasti jo aiemmin. Pitääpä hommata sieltä lisää työkeikkoja, niin voisin useamminkin vierailulla käydä. Kyllähän sinne "toiseen kotikaupunkiin" välillä ikävä on, pakko myöntää... Turussa asuu kuitenkin suuri osa parhaista ystävistäni, joita näkisin erittäin mielelläni useamminkin. Terveisensä olivat jättäneet myös "ihastunut", Kake ja Timo - oikein ihanaa alkukevättä teillekin ja kiitos muistamisesta.

Vieraskirjaani liittyen teille kaikille pieni huomautus. Voitte ihan vapaasti kirjoittaa sinne minulle positiivisia tai negatiivisia terveisiä, kehuja tai haukkuja, kysymyksiä tai vinkkejä jne. Olenpa nyt kuinka tiukkapipo tahansa, haluan pitää kotisivuni siistinä, joten asiattomat viestit, jotka on kirjoitettu törkeään tai mauttomaan sävyyn, poistetaan sieltä välittömästi. Viestin poistamisen lisäksi myös viestin lähettäjän ip-osoite laitetaan ns. mustalle listalle, eikä siitä pysty enää minun suuntaani viestiä toimittamaan. Tämä teille vain tiedoksi, jotta kirjoittelette asiallista palautetta - negatiivisenkin palautteen voi antaa tai kirjoittaa asiallisesti. Sellaisiakin viestejä tuolta vieraskirjasta löytyy, enkä niitä sieltä haluakaan raakata pois. Pysyvätpä minunkin jalkani maanpinnalla ;)

Viime blogimerkinnässäni kirjoitin tuohon Miss Tampere -kohuun liittyen ja kommenttejani viljeltiin pitkin medioita. Hyvä vaan, että asiat tulevat julki sellaisina, kuin ovat. Siitä kisasta voimmekin siirtyä tämänvuotiseen Miss Suomi -kilpailuun. Muutama tyttö on jälleen nostettu porukasta esille ja minun mieleeni sieltä joukosta on jäänyt oikeastaan vain yksi ehdokas. Hän on tumma kaunotar Heli Kuhlberg, joka on varsin kansainvälisen näköinen neitokainen. Vaikka hän on joidenkin mielestä liian lyhyt, niin onhan noita lyhyempiäkin kisoissa menestyneitä tyttöjä ollut.

En yhäkään vain ymmärrä, miksi nämä missiehdokkaat pitää raahata kuvauksiin, joissa heidät öljytään ja stailataan pehmoporno -tyyliin. Viime vuonna asiaa taivastelin seuraavan linkin takana olevaan malliin: http://www.hymy.fi/blogit/jasminin-aikuisen-naisen-blogi/blogi/mika-on-hyvaksyttavaa-misseilta
Kyllähän mallina ja mallikisoissa voidaan stailata, minkä trendin mukaan tahansa, mutta onko sitten hyvä asia viedä perinteinen Miss Suomi -kilpailu siihen suuntaan? Mielestäni ei.

Huomenna luvassa on jälleen palavereita työasioihin liittyen ja tiistai onkin lautakuntamme seminaari- ja kokouspäivä. Oikein kivaa uutta viikkoa teille jälleen!



Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat