maanantai 9. helmikuuta 2009

Tervehdys jälleen!

Ensiksi kiitokset teille, jotka minun kauttani olette äidilleni onnitteluja lähettäneet :)

Viikko on jälleen vaihtunut vauhdilla, toivottavasti tästä tulee yhtä mukava, kuin edellisestä. Viime perjantaina tapasin pitkästä aikaa toisella paikkakunnalla asuvan ystäväni ja hänen kanssaan kiersimme pari pubiakin jälleennäkemisemme ja perjantain kunniaksi. Olin ensimmäistä kertaa illalla ravintolassa tämän vuoden puolella ja se oli kyllä varsin ihanaa sekä tervetullutta vaihtelua. Olin ja olen todella ylpeä itsestäni, sillä illan aikana join ainoastaan Pepsiä ja vettä. Hyvä minä! Ystäväni katsoi kyllä hieman kummissaan, mutta tottui asiaan pikku hiljaa :)

Viime tiistainen nuorisoasiainlautakuntamme kokous sujui hyvin ja oli mukavaa päästä tutustumaan muihin ryhmämme jäseniin. Uskon, että hyvällä yhteistyöllä seuraavat neljä vuotta heidän kanssaan tulevat sujumaan mainiosti. Nuorten mielipiteitä kaivataan ja niitä on hyvä kuulla suoraan heidän suustaan. Meillä Oulussa siihen on hoidettu hieno tilaisuus järjestämällä "Lasten ja nuorten kaupunkikokous" teatterilla tiistaina 17.2. Seuraavasta linkistä saatte siitä vielä tarkempaa tietoa: http://www.ouka.fi/nuoriso/Tiedote.asp?ID=11968

Tulevana lauantaina onkin ystävänpäivä, joten muistakaa ihmeessä lähimmäisiänne. Muistaminen ei tietenkään tarkoita aina lahjan hankkimista, vaan ihan todellista ystävyyttä. Hyviä keinoja ovat vaikkapa kiireisen henkilön auttaminen siivouksessa, ystävälle mukavan illan järjestäminen tai ihan vain toisen kuunteleminen ilman kiireitä. Kaikilla on nykyään niin paljon tekemistä, joten rento yhdessäolo tuntuu paljon paremmalta ja piristävämmältä, kuin mikään materia.

Ensi kuusta lähtien minulla tulee olemaan varsin kiireinen kevät. Olen saanut sovittua uusien yhteistyökumppanieni kanssa mielenkiintoisista työkuvioista ja niiden päälle tietenkin hoidan myös nuo kunnallispolitiikan kuviot. Täytyy kuitenkin olla kiitollinen siitä, että saa tehdä sellaisia hommia, joista nauttii.

Mukavaa uutta viikkoa teille kaikille!




Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat