maanantai 26. lokakuuta 2009

Tervehdys!

Taas on saatu viikonloppu alta pois ja uusi viikko saa alkaa! Tämä viikko menee pitkälti samaan tyyliin viime viikon kanssa - kontaktoiden mahdollisia yhteistyökumppaneita ja sopiessa tulevia työasioita. Viime viikon aikana sainkin sovittua tähän loppuvuoteen mukavia työhommia muun muassa K-ryhmän eli Keskon kauppoihin. Kyseisen firman liikkeissä olen jo vuosien ajan kiertänyt työtehtävissä etenkin keväisin ja syksyisin. Tuon ketjun kauppoihin menen kyllä aina mielelläni hommiin, nyt kun olen tutustunut paremmin niissä työskenteleviin ihmisiin ja tuotteisiinkin :)

Kirjoitin täällä aiemmin eräästä haastattelusta ja kotiesittelystä, jonka luulin ilmestyvän viime viikolla, mutta se julkaistaankin eräässä viikoittain ilmestyvässä lehdessä tämän viikon torstaina. Samana päivänä heidän nettiinsä ilmestynee myös videohaastis, jonka teimme pari viikkoa sitten Oulussa :)

Loppuviikosta kuulin taas terveisiä Intiassa olevalta kummilapseltani. Hän on siis kummityttöni World Visionin kautta, ei sukulaissuhteiden. Basanti (tytön nimi) oli siirretty toiselta luokalta kolmannelle ja hän opiskelee muun muassa matematiikkaa, kuvaamataitoa ja englantia. Basanti on todella suloinen ja reipas tyttö, kesän aikanakin hän osallistui kaikenlaisiin World Visionin järjestämiin hankkeisiin. Hän asuu Rajnandgaonin alueella kylässä, jossa World Visionin kehitysohjelma aloitettiin vuonna 2004 ja se kestää arviolta vuoteen 2014. Mikäli teitäkin nuo kummiasiat kiinnostavat, niin tutustukaa asiaan tarkemmin osoitteessa: http://www.worldvision.fi/

Kummityttöni Basanti

Kaukolle kiitokset taas terveisistä vieraskirjassani! Ja oikein mukavaa syksyn jatkoa myös minua muistaneelle Jarille!

Mukavaa uutta viikkoa teille, kuullaanpa jälleen :)



Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat