tiistai 10. marraskuuta 2009

Seminaarissa mielenkiintoisten ihmisten parissa



Tämän iltapäivän vietin todella mielenkiintoisessa "Nousukiitoon 2010" -seminaarissa Oulun Uudella Seurahuoneella. Puhujina/alustajina olivat toimitusjohtaja Peter Fagernäs, OP-Pohjola ryhmän pääekonomisti Anssi Rantala sekä entinen valtiovarainministerimme Iiro Viinanen. Aiheena seminaarissa oli siis talous, niin kotimaan osalta, kuin globaalistikin. Jokainen puhuja toi seminaarissa selkeästi esille omat näkemyksensä ja arvionsa taloustilanteen paranemisesta ja tuloksena oli mielipiteitä sekä keskustelua herättävä tilaisuus. Tällaiset seminaarit ovat harvinaista herkkua ja mikäli mahdollista, niitä on hyvä käydä seuraamassa :)

Vieraskirjaani on jälleen ilmestynyt uusia viestejä, joten vastailenpa niihin seuraavaksi... Jaggerille ja Henskulle kiitokset kauniista sanoistanne - emmeköhän me ainakin toistaiseksi saa nuo puutyötkin ihan omin kätösin perheen kesken tehtyä, kiitos silti avuksi tarjoutumisesta Henskulle! Jorma_t oli pitkästä aikaa taas sivuillani käynyt ja tervetuloa lueskelemaan blogiani vaikka useamminkin - yritän tänne teille kirjoitella aina, kun ylimääräistä aikaa vaan jää :)

Lucas oli muistanut minua muutaman viestin verran, kiitoksia sinullekin. Kyllähän minä aika tulinen luonteeltani osaan olla tilanteen niin vaatiessa ;) En ainakaan nyt toistaiseksi lumienkeli-muotiksi lupaudu, mutta tuo lumienkelien tekeminen on ihanan hauskaa ja lapsenmielistä puuhaa talvikeleillä. Miesrintama-kyselyihin en kovinkaan paljoa ole enää viime vuosina vastaillut, mutta voihan sitä jotain pientä ihastumista/tykästymistä olla ilmassa... Sanotaan nyt vaikka noin :) Kiitokset vielä terveisistänne ja oikein ihanaa talvea teille jokaiselle!

Tälle päivällehän oli Etelä-Suomeen luvattu kovia lumisateita ja Oulussa on vielä ihan harmaa maa... Näköjään nuo etelän sateetkin olivat enemmän räntänä tulleet ja vettä oli Oulun tapaan sadellut myös alempana länsirannikolla, muun muassa Vaasan suunnalla. Aika ankea sää on siis ollut joka puolella Suomea - yritetään silti ajatella positiivisia asioita ja pitää mieli korkealla!

Kirjoittelen teille jälleen, kun koneelleni eksyn :)

Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat