tiistai 24. marraskuuta 2009

Tierna-aikaa ja kaupunginvaltuustoa :)



Viime lauantaina sain kunnian olla mukana uudessa hienossa ja mielettömän hauskassa "Tiernashow & Dining" -esityksessä Oulun Uudella Seurahuoneella. Show:n ensi-ilta oli kyseisenä iltana ja kun minua pyydettiin siihen mukaan vieraaksi esiintymään noin viikko aiemmin, suostuin ilomielin :) En ole koskaan ollut mikään tiernakulttuurin "suurin ystävä", mutta tämä esitys oli yksi hauskimmista, mitä ikinä olen nähnyt ja kokenut! Esiintyjinä show:ssa ovat loistavat Merja Satulehto, Janne Pekkala, Aki Louhela ja Lauri Salovaara. Suosittelen esitystä lämpimästi ja Uudella Seurahuoneella se pyöriikin joka viikonloppu jouluun saakka. Ruoka Seurahuoneella on myös suussa sulavaa ja menu sopi iltaan mainiosti. Mikäli haluatte esitykseen paremmin tutustua, enemmän tietoa löydätte seuraavan linkin takaa:
http://www.uusiseurahuone.com/sivu/fi/ajankohtaista/

Eilen, eli maanantaina pääsin jälleen varavaltuutetun paikaltani mukaan kaupunginvaltuuston kokoukseen, jossa istuinkin sitten noin kahdeksan tuntia. Toisaalta, kyllä sitä mielenkiintoisten asioiden ja ihmisten parissa viihtyy tovin jos toisenkin. Huomenna valtuustohommat jatkuvat jälleen ensi vuoden talousarvioon liittyvien äänestysten parissa, joten mielenkiintoinen iltapäivä on taas luvassa :)

Olemme tässä kavereideni kanssa viime päivinä miettineet, mitä ihmettä sitä uutena vuotena tekisi... Jollekin mökille olisi kyllä varsin mukavaa mennä hyvällä porukalla, ja itselläni ei kokemusta olekaan mökkeilystä talviseen aikaan. Viime kesänä ystäväni tutustutti minut kyllä mökkikulttuuriin, joten voisi kai sitä talvellakin kokeilla :) Kaverini oli viime viikonlopunkin mökillä Vuokatin suunnalla, joten kaipa se on mukavaa viileämmässäkin ilmastossa... Jouluaattoon on aikaa enää tasan kuukausi, joten kyllähän tuo uusi vuosikin sieltä jo kovaa vauhtia lähenee!

Arvostan kovasti erilaisia ja omaa polkuaan kulkevia persoonia, mutta tänään lukemani uutinen Sofi Oksasen Suomi-kommenteista oli suorastaan pöyristyttävä! Kuka ihminen menee sanomaan vastaavaa potaskaa kotimaastaan, kun hänet on pyydetty vieraaksi toisen maan televisio-ohjelmaan?!? Täysin vääränlaista ja rumaa käytöstä kaikin puolin. Jokaisessa maassa on taatusti ongelmansa, mutta Suomi on varsin hyvä maa - paremminkin meidän kuuluisi arvostaa kotimaatamme ja suomalaisuutta, samoin kuin tuoda niitä esille positiivisin tavoin.

Nyt oikein ihanaa viikon jatkoa teille kaikille, kuullaan jälleen!

Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat