sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Avasimme vaalikylämme ministeri Virkkusen seurassa :)



















Tämä huhtikuu on kyllä käynnistynyt mahtavasti, ihanien asioiden ja ihmisten parissa! Valitettavaa on ollut ja on yhä ainoastaan sään suhteen - kylmää, sateista ja jäistä... Tulkaa jo kevät ja lämpö!

1.4. starttasi puolueemme vaaliautokiertue Oulun lähikuntien osalta - heti ensimmäisenä päivänä, eli perjantaina olin sen mukana kiertämässä kanssaehdokkaani, Pekka Simosen mukana. Kävimme tapaamassa ihmisiä Muhoksella, Tyrnävällä, Limingassa, Ruukissa ja Vihannissa - äkkiä nämä päivät tuollaisella aikataululla kuluvat! Alla olevassa kuvassa olemme erään kokoomuslaisen naisen seurassa Ruukissa :)















Eilen lauantaina, eli 2.4. ministerimme Henna Virkkunen oli käymässä Oulussa, ja Kahvila Korvaan suuntasimme jo klo 9.30. Hennaan tutustuin jo ennen hänen ministeriyttään, ja häntä on aina ihana tavata - mukava, sydämellinen ja fiksu nainen! Kahvilalla Hennan lisäksi oli tietysti meitä ehdokkaita ja ihmisiä, jotka tulivat meitä jututtamaan :) Klo 11:n jälkeen siirryimme Kauppurienkadulle, johon näiden vaalien "Vaalikylä" avattiin samalla - ihmisiä oli todella runsaasti paikalla ja siellä meidän puolueemme kopilla olivat myös Sampsa Kataja sekä Laura Räty Kokoomusta edustamassa. Mahtava päivä ja porukka siis! Ystäväni Heli tuli myös minua auttelemaan - jakamaan esitteitäni, ja jututtamaan ihmisiä; itse kun ei ehdi kaikkia yksinään tavoittaa. Tästä alta näette taas hieman tunnelmiamme.


















































Superlauantai jatkui osaltani vielä illalla klo 18.00 - 20.00 Ilta Jasminin kanssa -tilaisuudella Kahvila Korvassa. Paikalla oli tärkeimmän tukeni, eli äitini lisäksi yhdistyksemme Pokkisen Kokoomuksen porukkaa ja muita tuttavia. Tarjolle toimme äitini kanssa kotitekoisia herkkuja; kakkua, mokkapaloja ja lihapiiraita :) Siitäkin tilaisuudesta saatte kokea pienen osan seuraavien kuvien muodossa.

  









 














 























Tämän päivän olen jälleen pyhittänyt kaikkien rästissä olevien juttujen kirjoittamiselle ja päivittämiselle, muut päivät kun ollaan taas menossa. Tänään illalla saan Oskarin taas Ouluun luokseni ja huomenna menemmekin heti aamusta päivystämään Kahvila Korvaan. Siellä voimme huomenna olla ainoastaan klo 10.00 - 12.00, koska klo 12.30 allekirjoittaneen täytyy olla jo pääkirjastolla - Nuorten vaalipaneeli järjestetään siellä klo 13.00 - 15.00. Tuon paneelin järjestää Oulun nuorisoasiainkeskus ja itselleni nuorisoasiainlautakunnan jäsenenä tuonne osallistuminen panelistina on äärimmäisen tärkeää. Tietoa em. paneelista tässä:

Tiistaina olemme puolen päivän maissa Kauppurienkadulla sijaitsevalla vaalikopilla, joten tervetuloa morjestamaan joko huomenna maanantaina 4.4. kahvilalle (klo 10-12, Torikatu 3) tai tiistaina 5.4. (puolen päivän maissa/jälkeen) vaalikopille!















Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat