tiistai 12. huhtikuuta 2011

Enää muutama päivä vaalisunnuntaihin!


Tämän viikon sunnuntaina vaalitulokset selviävät ja tiedämme, mikä kokoonpano eduskunnassa tulee olemaan seuraavat neljä vuotta! Elämme siis jännittäviä aikoja, mutta kyllä tämä on myös parasta aikaa!

En ole pitänyt nyt yhtäkään vapaapäivää, vaan viime viikonloppukin mentiin tukka putkella. Viime viikon lauantaista jokainen uutisia seuraava onkin varmasti lukenut tai kuullut "mellakka Kokoomuksen vaalikopilla Oulussa" -otsikkeella. Itse olin juuri poistunut vaalikylältämme ennen noita paikalle saapuneita aktivisteja ja olin turvallisesti "piilossa" Kahvila Korvassa. Ensimmäiset uutiset kuulin tuosta ko. kahakasta Oulun kaupunginjohtaja Matti Pennaselta hänen saavuttuaan kahvilallemme. Hän oli kahakan aikana vaalikopillamme, ja olipa hänkin joitain tönimisiä saanut osakseen. Nuo em. aktivistit jakoivat patriootti.com -esitteitä ja heidän nettisivuiltaan löytyy varsin mielenkiintoista tekstiä... Kirjoitustensa mukaan he olivat suunnitelleet tuolle samaiselle päivälle myös jotain toista selkkausta Ouluun, mutta poliisit korjasivat ainakin nuo meidän vaalikopillamme häiriköineet tyypit talteen ja vapauttivat pahimman häirikön vasta eilen maanantaina. Toivotaan, että selviämme tästä vaaliviikosta ilman vastaavanlaisia hyökkäyksiä ja saamme keskittyä tekemään vaalityötä rauhassa ja hyvin mielin :) Ja jos joitain ongelmia tulee, niin Kahvila Korvassa kävijöistä olen saanut hyvän suojelija-joukon itselleni ;)

Sunnuntaina kiersin puolueemme vaaliauton mukana Syötteellä, Rukalla ja Kuusamossa. Lähdimme reissuun klo 8.00 ja palasimme Ouluun klo 18.00 - että sellaisia päiviä tässä tehdään... Toisaalta mukavassa puuhassa aika menee äkkiä, tällä viikolla liiankin äkkiä! Alla oleva kuva on Kuusamosta; kanssaehdokkaani Martti Turusen vaalikahvilan, Cafe Turusen edustalta :) Suosittelen kaikille siellä suunnalla oleville visiittiä tuohon kauniiseen ja tunnelmalliseen paikkaan!


Eilen maanantaina, eli 11.4. osallistuin viimeiseen vaalipaneeliin ennen näitä eduskuntavaaleja. Paneeli järjestettiin Oulussa Karjasillan lukiolla ja tuttu porukka meitä nuoria ehdokkaita oli jälleen panelisteina. Sieltä riensin heti töihin Kahvila Korvalle, jossa menikin taas pitkälle iltapäivään. Tänään tiistaina jatkoin kahvilalla heti aamusta klo 10.00 ja vaalikopillamme jututin ihmisiä klo 13.00-15.00. Sieltä menin vielä takaisin kahvilalle tapaamaan raahelaista kanssaehdokastani, Pia Bergströmiä. Mikäli en itse olisi lähtenyt ehdokkaaksi näihin vaaleihin, tekisin vaalityötä Pian tiimissä - hän on erittäin ihana ihminen; ystävällinen, lojaali ja fiksu nainen. Oli ihanaa tavata hänet pitkästä aikaa ja lauantaina 16.4. menen vuorostani visiitille hänen kotikaupunkiinsa Raaheen :) Siellä olemme puolen päivän maissa tapaamassa ihmisiä kävelykadulla, joten tervetuloa tuolloin moikkaamaan meitä kumpaakin!

Huomenna suuntaan vaaliauton matkassa Haukiputaalle, Iihin, Kiiminkiin ja Ylikiiminkiin - tuon kierroksen jälkeen olen iltapäivällä vielä tavattavissa Kauppurienkadun vaalikopillamme :)

Mukavaa vaaliviikkoa teille kaikille, palataan jälleen asiaan!


Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat