tiistai 7. huhtikuuta 2009

Huhtikuussa mennään :)



Onpas ihanaa, kun päivät ovat pidentyneet, aurinko on vieraanamme useammin ja lumet sulavat pois! Tänään tein jo kevään ensimmäisen pyöräilylenkin ja sitä rupean jatkamaan taas päivittäin. Kiireiden keskelläkin on muistettava liikunnan ja ulkoilun tärkeys - niiden avulla sekä mieli että kunto kohenevat kohisten. Henkisen ja fyysisen hyvinvoinnin lisääntyessä myös vaatekokoni on pienentynyt yli numerolla, enkä rehellisesti sanottuna ole ollut yhtä hoikassa kunnossa sitten vuosien 2002 - 2004. Upeata, hienoa, mahtavaa :)

Yritän nyt tiivistetysti kertoa parin viime viikon kuulumiseni... Viikon 13 torstai vierähti täällä Oulussa Linnanmaan Opti-Aika -liikkeessä aurinkolaseja esitellessä ja samoissa hommissa olimme myös perjantaina, paikkana vain oli Haapajärvi. Viikonloppu menikin levätessä, sekä ystävän seurasta nauttiessa. Maanantaina 30.3. uusi Kaakkurin monitoimitalo vihittiin käyttöön, toimintaa siellä on tosin ollut jo viime vuodesta lähtien. Tilaisuudessa tapasin useitakin tuttuja kasvoja ja talon kävi vihkimässä viestintäministerimme Suvi Linden. Miltei viikko ennen kyseistä tilaisuutta meidän nuorisolautakuntamme pääsi tutustumaan em. monitoimitalon tiloihin ja pidimme samalla myös kokouksemme siellä.

Viime viikon torstaina, eli 2.4. hyppäsin klo 06.50 junaan kohteena Ylivieska, josta jatkoimme matkaa Sievin Opti-Aika -liikkeeseen. Sieviläiset sekä lähikuntalaiset olivat kyllä koko päivän liikkeellä, eikä hiljaista hetkeä päivän aikana ollutkaan. Klo 17:n jälkeen pakkasimme aurinkolasi- ja silmälasikehysmallistot autoon ja suuntasimme saman ketjun liikkeeseen Oulaisiin pistämään paikat kuntoon seuraavaksi kiertuepäiväksi. Yöksi ei sentään tarvinnut enää matkata takaisin Ouluun, vaan sain onneksi yöpyä tuttavien luona Raahessa. Perjantaina olin jälleen heti aamusta Oulaisten liikkeessä ja äkkiähän tuo viimeinen kevätkiertue-päiväkin meni. Illaksi reissasin takaisin kotiin Ouluun ja painuin aikaisin pehkuihin.

Seuraavana päivänä, eli 4.4. lauantaina suuntasin aamusta Oulun K-maatalouden kevätmarkkinoille hommiin. Kyseisessä paikassa on aina mukavaa - niin asiakkaiden, kuin henkilökunnankin vuoksi. Työpäivän jälkeen kaipasin jotain rentoa tekemistä ja meninkin kyläilemään hyvän ystäväni/entisen työkaverini luokse. Teki kyllä hyvää ihan vain istua rauhassa iltaa ja rupatella pitkästä aikaa kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ystävien tärkeyttä ei ikinä saisi vähätellä - he, jos ketkä rikastuttavat elämää valtavasti.

Sunnuntai menikin taas levätessä ja kuntoillessa, iltapäivällä kävin myös moikkaamassa mummiani sairaalassa.

Eilen maanantaina annoin erääseen paikallislehteen haastattelun, jonka aiheen mukaisesti olin myös kuvattavana meikittä. Ensimmäistä kertaa lehteen suostuin menemään täysin luonnollisena, mutta näin sitä "vanhetessa" rupeaa arvostamaan enemmän sitä sisältä kumpuavaa kauneutta ihmisissä. Sitä paitsi vaihteluhan virkistää aina ;)

Tänään on todella ollut mitä täydellisin kevätpäivä - vuoden ensimmäisen pyöräilylenkkini lisäksi olen ollut äärimmäisen hyvällä tuulella muutenkin ja mummini kotiutettiin sairaalasta siellä kuukauden olemisen jälkeen :) Näyttää vahvasti siltä, että tulossa on varsin hyvä kesäkausi.

Tulevana torstaina, eli 9.4. suuntaan vuorostani Rantsilan K-maatalouden kevätmarkkinapäiville hommiin, joten sinne kovasti tervetuloa kaikille lähistöllä majaileville.

Nimimerkki "Tee & Tee" oli käynyt jättämässä terveisensä vieraskirjaani - kiitos niistä! Hyvä, kun kävit katselemassa (minun ohessani) myös noita lasiuutuuksia. Hyvät valikoimat niissä ainakin olivat, ehkäpä liikuimme jo runsauden pulan puolella ;) Mikäs siinä puoluekannassani niin ihmetyttää? Kyllä niitä Robin Hoodeja joka puolueeseen tarvitaan, eikä se moraali ole meiltä kokoomuslaisiltakaan lainkaan kateissa. Itseni kohdalla en voisi edes kuvitella toista puoluetta mahdollisena, Kokoomukseen olen ns. kasvanut ja siihen koko aikuisikäni kuulunut. Niin kunta- kuin valtakunnanpolitiikassakin yhteistyö puoluerajojen yli on tärkeätä, joten kaikkien puolueiden edustajia tarvitaan. Tuossa hommassa nöyryys on tärkeätä, mutta ei nöyristely. Oikein ihanaa kevättä sinulle ja aurinkoa päiviisi!

Kakelle myös kiitokset uusista terveisistä. Raksilassa sitä vasta hyvin oppiikin luistelemaan! Tuosta tulikin mieleeni Kärppien mahtava nousu SM-liigan finaaliin ja varsinkin tuo viime lauantainen peli - tuollaista jännitystä olen peleiltä jo pitkään kaivannutkin! Hienoa, että Oulun oma ylpeys on jälleen mukana mestaruustaistossa!! Kyllähän sen "pojan" voisi jo suosiolla tänne pohjoiseen jättääkin ;)

Kirjoittelen teille jälleen kuulumisiani pääsiäiskokkailujen lomassa!

Teidän Jasmin

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Osallistujat